Tässä musikaalissa yleisö lämpenee taatusti – Poikabändi soittaa ja laulaa mahtavalla energialla


Jonas Saari, Saska Pulkkinen, Jon-Jon Geitel, Lauri Mikkola ja Jari Ahola antavat parastaan. Kuva: Kari Sunnari.

Jo alkuasetelma on mielenkiintoinen: Poikabändi-musikaalin esiintyjiksi on saatu paljon tapetilla olevia, menestyksekkäitä näyttelijöitä ja laulajia, kuten Lauri Mikkola (Kinky Bootsin upea Lola), Jon-Jon Geitel (muun muassa Shrek ja Tarzan), nuori monitaituri Saska Pulkkinen, aina varma Jari Ahola ja nuori Jonas Saari (muun muassa Vampyyrien tanssi).

Poikabändi-musikaali kertoo 1990-luvun lama-ajasta. Töitä ei löydy, mutta konkursseja syntyy sitäkin enemmän. Kahdella kaveruksella, Karilla ja Makella, syntyy idea perustaa poikabändi. Se lähtee haparoiden alkuun, mutta nopeasti siitä tulee menestys: tulee levytyssopimus, keikkoja, rahaa ja julkisuutta.

Bändillä menee muutama vuosi loistokkaasti, kunnes biisit loppuvat ja bändiläisten välit tulehtuvat. Rahantulo on sokaissut bändiläiset tuhlaamaan sitä järjettömästi. Alkoholi maistuu liiankin hyvin ja kunto rapistuu.

On keksittävä ja kehitettävä uusia biisejä. Biisien nikkaroija Make lähti jo alkuvaiheessa tiehensä ovet paukkuen, eikä välit ole sen jälkeen parantuneet. Myös bändin toinen perustaja Kari saa kaikesta tarpeekseen ja lähtee takaisin juurilleen Toijalaan. Miten bändin maailmanvalloitus jatkuu ilman häntä?


Bassorytmeillä suoraan hermoon



Toiboys-poikabändillä menee lujaa. Kuvassa ovat Make (Samuli Muje) ja Kari (Jari Ahola) ruotsalaisen managerinsa kainaloissa (Verneri Lilja). Kuva: Kari Sunnari.

Ajattelin ennen esitystä näytelmän olevan kevyttä parodiaa poikabändeistä, mutta erehdyin pahasti. Alabama House Band ja näytelmän Toiboys-poikabändi soittaa ja laulaa niin mahtavalla energialla ja niin mukaansatempaavasti, että kyllä esitys jysähtää bassorytmeineen suoraan hermooni.

Olo on kuin olisi keikalla. Yleisö elää mukana suorastaan hurmoksessa, sillä esiintyjille annetaan loppuaplodit seisten ja encorekin saadaan kuin oikealla keikalla.

Kyllä se on niin, että jos te Toiboysit olette töitä vailla, niin laittakaa keikkaa vaan pystyyn. Taatusti katsojia ja kuuntelijoita löytyy vielä musikaalin jälkeen. Itse tulen heti ihan eturiviin!

Laulut kuulostavat aivan mahtavilta. Pyrotekniikka, tuulikone sun muut hienoudet sopivat loistavasti näytelmään.

Biisi, jossa ”avaruusasuiset” laulajat leijuvat ja laulavat ilmassa, on sanoinkuvaamattoman upea, suorastaan henkeäsalpaava. Kuperkeikka ilmassa samalla laulaen on aikamoinen suoritus!


Kovalla ammattitaidolla tehty musikaali



Lauri Mikkolan koesiintyminen on komea. Mies laulaa ladossa heinäpaalin päällä. Kuva: Kari Sunnari.

En osaa yhtäkään laulajista erikseen kehua. Kaikki viisi tekevät liki kolmen tunnin esityksen eteen enemmän kuin parhaansa. Yleisö taatusti lämpenee biisien aikana ja paitojen lentäessä pois.

Musikaalin kappaleet ovat ammattimaisia, onhan tekijöinä tunnettuja musiikkimiehiä Risto Asikaisesta Kristian Maukkoseen ja Pekka Siistoseen. Tätä musikaalia on tehty huolella ja kovalla ammattitaidolla ja se kyllä näkyy siitä.

Lavarakenteiden nousut ja laskut sopivat keikkafiilistä lisäämään. On upeaa, miten loppubiisissä lava liikkuu suoraan yleisön eteen liki etupenkkiläisten yläpuolelle asti.

Olin haltioissani lähtiessäni teatterista. Pistittepä tädille tosi yllätyksen näin laatuluokan kovalla musikaalilla! Tässä on taatusti syksyn vauhdikkain ja hyväntuulisin musikaali!


Tampereen Työväen Teatteri
Hämeenpuisto 28–32
33201 Tampere



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Äippä. Hän on keski-ikäinen perheenäiti, joka rakastaa hyviä kirjoja, lähiruokaa ja janoaa uusia kokemuksia.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :