Vampyyrien tanssi kaikuu luissa ja ytimissä asti

Lavastus ja maskeeraus musikaalin vahvuuksia



Musikaalin vampyyrit ovat maskeerauksen ja puvutuksen ansiosta hyvin kammottavia ilmestyksiä. Kuva: Mirka Kleemola, Helsingin Kaupunginteatteri

Helsingin Kaupunginteatterin kevään suurin panostus on musikaali Vampyyrien tanssi. Aihevalinta on yllättävä, sillä viimeisimmät musikaalit ovat pyörineet Peppi Pitkätossun, Tarzanin ja Billy Elliotin kaltaisissa klassikoissa.

Vampyyrien tanssi onnistuu kuitenkin yllättämään katsojan. Michael Kunzen käsikirjoittama ja Jim Steinmanin säveltämä musikaali ei ole turhaan yksi Keski-Euroopan suosituimpia musikaaleja.

Helsingissä musikaalista on tehty näyttävä: lavalla on parhaimmillaan parikymmentä näyttelijää ja tanssijaa. Heidän lisäkseen jokaisessa näytöksessä kulissien takana työskentelee vähintään toiset parikymmentä ammattilaista, joiden kädenjälki näkyy lavalla vahvana.

Musikaalin lavasteet ovat näyttävät: Peacockin pienelle lavalle on rakennettu keskiaikainen linna, joka tarpeen tullen muuntuu myös kievariksi. Lavastuksessa kiehtovat pienet yksityiskohdat, kuten soihdut ja punasilmäisinä hohtavat patsaat.

Upeita ovat myös näyttelijöiden maskeeraukset ja puvustukset. Vampyyrien kasvot on meikattu mielikuvituksellisesti voimakkailla sävyillä. Karmivaa kokonaisuutta on täydennetty vielä värillisillä piilolinsseillä.


Vahvoja laulu- ja tanssinumeroita



Hanna Mönkäre esittää hienosti Sarahin tanssin. Kuva: Mirka Kleemola, Helsingin Kaupunginteatteri

Vampyyrien tanssi on tarina majatalon isännän tyttärestä Sarahista. Hän on vuosikaudet istunut kotona ja kaipaa maailmalle.

Isä kuitenkin pitää tyttärestään kiinni kynsin hampain. Kievariin eksyy keskellä talvea professori ja hänen apulaisensa. He sotkevat täysin paikallisten arkiset kuviot.

Musikaalissa on suurimpien roolien esittäjillä kaksoismiehitys. Katsomassamme näytöksessä vampyyrikreiviä esitti loistava Mikko Vihma.

Kun hän veti ensimmäisen soolonsa koko sali tuntui täyttyvän äänestä. Vihma on vahva laulaja ja hänen laulunsa yhdistettynä liveorkesterin pauhuun tunkeutui luihin ja ytimiin asti.

Musikaalin tunnetuin kappale on Bonnie Tylerin tunnetuksi tekemä Total Eclipse of the Heart. Kappale on tosin saanut uudet suomenkieliset sanat, mutta sävelen jokainen varmasti tunnistaa.

Vihma ja Sarahia esittävä Raili Raitala tulkitsevat kappaleen koskettavasti.

Toinen erityisen sykähdyttävä hetki on tanssija Hanna Mönkäreen esittämä Sarahin tanssi. Sulava tanssi on visuaalisesti kaunista katsottavaa.


Erikoistehosteet kutkuttavat



Tuukka Leppänen on huvittava hurahtaneena professorina (kuvassa tuolilla).  Kuva: Mirka Kleemola, Helsingin Kaupunginteatteri
 
Vampyyrien tanssi on viimeisen asti hiottu kokonaisuus. Valot ja taustavideot toimivat loistavasti juonen rinnalla.

Niiden avulla saadaan esimerkiksi kreivin persoonaan vaikuttavuutta. Kaikki valot kynttiläkruunuista alkaen muuttuivat heti sinisemmiksi kreivin astuessa lavalle.

Ovela on myös läpinäkyvällä kankaalla luotu ”peili”. Kankaan takapuolella tanssija tekee samanlaisen liikesarjan kuin toinen tanssija kankaan edessä, mutta vain peilikuvana.

Näin syntyy illuusio siitä, että vampyyreillä ei ole peilikuvaa.

Musikaalin tahti kiihtyy loppua kohti. Lopussa tuntuu jo siltä, että Peacockin katto on lähtemässä lentoon. Tiivistunnelmainen musikaali päättyy kuitenkin hieman yllättävästi.


Helsingin Kaupunginteatteri
Peacock-teatteri
Tivolikuja 1
00510 Helsinki



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Veikka. Hän on 19-vuotias nuorimies, joka pitää lukemisesta, kuvaamisesta ja uusista perunoista.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :