Sonja Sorvola pukeutuu Venuksen turkiksiin – Musiikkiteatteri Kapsäkin lavalla esiintyy myös puoliso Sami Saikkonen


Naistenlehdistä tuttu pariskunta esiintyy yhdessä Musiikkiteatteri Kapsäkin lavalla. Kuva: Musiikkiteatteri Kapsäkki.

Harvassa näytelmässä on yhtä vahva kemia näyttelijöiden välillä kuin Musiikkiteatteri Kapsäkin Venus turkiksissa -näytelmässä. Pariskunta Sami Saikkonen ja Sonja Sorvola esiintyy lavalla yhdessä, eikä katsoja kaipaakaan muita esiintyjiä.

Pariskunta on tullut koko kansan tuntemaksi naistenlehtien palstoilta. Saikkonen rakastui 24 vuotta itseään nuorempaan Sorvolaan ja avioitui tämän kanssa viime kesänä.

Pariskuntaa yhdistää rakkaus esiintymiseen, sillä Saikkonen on tanssinut koko ikänsä ja Sorvola tehnyt monenmoista taiteellista työtä. Saikkosen ja Sorvolan intoa esiintyä kuvaa hyvin se, että kummallakaan heistä ei ole näyttelijän koulutusta. Siitä huolimatta he hyppäävät epäröimättä lavalle.

Saikkosen ja Sorvolan rakkaustarina on uskomaton, mutta yhtä uskomaton on heidän esittämänsä näytelmä. Yhdysvaltalaisen David Iveksen käsikirjoittama näytelmä Venus turkiksissa on ollut todella suosittu Suomessa. Sitä on esitetty jo ainakin Helsingin Kaupunginteatterissa.


Myrsky-yönä saapuu viimeinen koesiintyjä



Sonja Sorvolan esittämällä Vandalla on sattumalta sama nimi kuin Thomasin näytelmän päähenkilöllä. Kuva: Musiikkiteatteri Kapsäkki.

Näytelmä sijoittuu ukkosmyrskyiseen iltaan. Saikkosen näyttelemä Thomas on juuri lopettamassa töitään koesiintymisten jälkeen. Päivä on ollut pettymys, sillä hän ei tahdo löytää päähenkilön rooliin oikeaa ihmistä.

Mies on jo lähdössä kotiinsa, kun viimeinen koesiintyjä Vanda saapuu. Hänellä on sattumalta sama nimi kuin Thomasin dramatisoiman näytelmän päähenkilöllä.

Thomas ja Vanda alkavat lukea näytelmän käsikirjoitusta läpi. Mitä pidemmälle he pääsevät, sitä vakuuttuneemmaksi Thomas tulee. Vandahan on kuin luotu rooliin. Hän on jopa opetellut käsikirjoituksen ulkoa.

Samalla koesiintyminen saa kuitenkin pelottavia piirteitä. Vanda tietää myös hyvin paljon Thomaksen yksityisasioista. Tunnelma tiivistyy loppua kohden, kunnes viimeisen kohtauksen videoprojisoinnit räjäyttävät potin.


Onko Vanda olemassa?



Harvoin esiintyjien välillä on yhtä vahvaa intensiteettiä kuin Saikkosen ja Sorvolan välillä. Kuva: Musiikkiteatteri Kapsäkki.

Venus turkiksissa on näytelmänä hämmentävä. Se pohtii sadomasokismin muotoja. Miltä tuntuu joutua seksissä alistetuksi tai alistajaksi?

Seksuaalisuuden pohdintaan ei kuitenkaan tarvita seksiä. Näyttelijöillä pysyy säädyllisesti vaatteet päällä, vaikka Sorvolan näyttelemä Vanda vähentääkin vaatekerroksiaan.

Näytelmässä kietoutuu kiehtovalla tavalla se, että näyttelijät esittävät näytelmää, jossa he esittävät toista näytelmää. Rooleja on välillä vaikea erottaa. Onko lavalla Thomas vai hänen dramatisoimansa näytelmän Severin?

Samalla menee onnellisesti sekaisin se, mikä on totta ja mikä tarua. Onko Vandaa oikeasti olemassa lainkaan vai onko hän Thomasin painajainen?

Oman kerrostumansa näytelmään tuovat Sami Saikkonen ja Sonja Sorvola. Kun Saikkonen puhuu saksalaisella aksentilla, Sorvola vain repeilee. Nauruun yhtyy myös yleisö.


Musiikkiteatteri Kapsäkki
Hämeentie 68
00550 Helsinki



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Veikka. Hän on parikymppinen nuorimies, joka pitää lukemisesta, kuvaamisesta ja uusista perunoista.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :