Venus turkiksissa aprikoi naisten asemaa ja seksuaalisuutta

Putous-näyttelijä vaativassa roolissa



Armi Toivanen ja Sampo Sarkola ottavat kontaktia toisiinsa, mutta intiimille puolelle ei mennä. Kuva: Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri

Helsingissä kulkiessa on tuskin voinut olla törmäämättä näyttelijä Armi Toivasen kuvaan, joka makaa paidattoman miehen kanssa. Tunteita täyteen latautuneella kuvalla mainostetaan Helsingin Kaupunginteatterin Venus turkiksissa -näytelmää.

Aivan ensiksi on tehtävä juonipaljastus, että petipuuhiin ei sentään näytelmässä edetä. Siksi näytelmälle ei ole määritelty myöskään ikäsuositusta. Rohkeuden puutteesta sitä ei voi kuitenkaan syyttää.

Toivanen on totuttu näkemään aiemmin Putouksen kaltaisissa komedioissa. Venus turkiksissa -näytelmä on hänelle täysin uudenlainen aluevaltaus.

Toivasen roolihahmo Vanda on voimakastahtoinen ja määrätietoinen persoona. Rooli on vaativa, mutta hän selviytyy siitä etevästi.

Oli ilo nähdä hänet tällaisessa näytelmässä. Roolisuoritus osoittaa selvästi hänen lahjakkuutensa: myös vakavammat aiheet luonnistuvat häneltä hyvin. Aina esityksen ei tarvitse olla pelkkää sirkusta ja komediaa.


Näytelmää vai käsikirjoitusta?



Nainen ja mies keskustelevat näytelmärepliikkien kautta. Pohdittavana on esimerkiksi rakkauden jumalatar Venus. Kuva: Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri

Toivasen rinnalla näytelmässä nähdään Sampo Sarkola. Molemmat tähdet ovat epäilemättä maan parasta antia. He täyttävät hyvin persoonillaan Pengerkadun näyttämön.

Sarkolan näyttelemä Thomas on uuden näytelmän ohjaaja. Hän hakee parhaillaan pääosan esittäjää. Koe-esiintymiset ovat kuitenkin ohi ja hän on lähdössä kotiin työpäivän jälkeen.

Ukkosen jylistessä ulkona teatterin ovesta astuu nainen, joka kertoo tulleensa koe-esiintymään. Kaiken lisäksi hänellä on sama nimi kuin näytelmän pääosassa olevalla naisella: Vanda.

Häneltä löytyy kassista käsikirjoitus näytelmään, erilaisia rooliasuja ja ihan kuin sattumoisin hän osaa näytelmän ulkoa.

Ohjaaja ja Vanda alkavat käymään esitystä läpi sivu sivulta ukkosen jyristessä ja välillä pimentäessä valot. Samalla todellisuus ja näytelmä tuntuvat sekoittuvan toisiinsa.

Tunnelma tiivistyy ja näytelmän vauhti kovenee loppua kohden. Mihin kaikki tämä vielä johtaakaan?


Nainen määrää, mies alistuu



Thomas on näytelmän ohjaaja. Näytelmän suunnan kuitenkin määrittää voimakastahtoinen Vanda. Kuva: Antti Mattila, Helsingin Kaupunginteatteri

Näytelmässä oli käsinkosketeltavan tiivis ja vahva tunnelma. Näytelmä näytelmän sisällä on ovela lähtökohta.

Samaa asetelmaa on hyödynnetty onnistuneesti Venus turkiksissa -näytelmän rinnalla esimerkiksi kehutussa Armi elää -elokuvassa.

Näytelmä käsittelee haastavia aiheita naisen roolista oman seksuaalisuuden toteuttamiseen. Perinteisesti parisuhteessa mies nähdään hallitsevana ja nainen alistuvana.

Thomaksen ja Vandan suhde on kuitenkin päinvastainen: nainen määrää ja mies alistuu.

Vandan unelmana tuntuu olevan masokistinen seksi. Toisaalta on mahdotonta erottaa, onko toive todellisen vai käsikirjoitetun Vandan.


Helsingin Kaupunginteatteri
Pengerkadun näyttämö
Pengerkatu 11
00530 Helsinki



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Äippä. Hän on keski-ikäinen perheenäiti, joka rakastaa hyviä kirjoja, lähiruokaa ja janoaa uusia kokemuksia.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :