Kun elämä pyörii sohvan, keittiön ja vessan välillä – Sirkku Peltolan uutuusnäytelmä kertoo masennuksesta


Koiran morsiamet -näytelmässä puhutaan paljon Lily-koirasta, mutta se esiintyy harmittavaa kyllä vain yhdessä kohtauksessa. Kuva: Kari Sunnari.

Tamperelaisen näytelmäkirjailijan Sirkku Peltolan tuoreinta Koiran morsiamet -näytelmää esitetään parhaillaan Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa. Pienessä teatterissa on intiimi tunnelma: edes näyttämökoroke ei erota näyttelijöitä katsojista.

Sirkun kolmaskymmenes näytelmä sopii erinomaisesti näihin puitteisiin. Suurella näyttämöllä tarina saattaisi jäädä etäiseksi. Nyt katsoja pääsee osaksi Valman ja Tulikin arkea. He ovat kaksi keski-ikäistä sisarusta, jotka asuvat kahdestaan.

Tulikki potee jonkinasteista masennusta, eikä ole käynyt kolmeen vuoteen juurikaan ulkona. Hänen päivänsä kuluvat sohvan, keittiön ja vessan väliä käyden sekä lintujen lauluääniä arvuutellen soivasta lintukirjasta.

Valma-sisko yrittää piristää sohvaan vajonnutta siskoaan puhua pulputtamalla ulkomaailmasta, Lidlin vaaoista ja Andysta, nuoresta miehestä, johon Valma on ihastunut ja jota hän stalkkaa.

Valma kuvittelee, että hänellä ja Andyllä on suhde. Kun Valma seuraa nuorta miestä ikkunasta, hän saa selville Andystä paljon. Muun muassa hänelle selviää se, että miehellä ei ole töitä ja että hän seurustelee freelance-näyttelijän kanssa, jolla on koira.

Koira on täysin karvaton, ja niinpä Valma eräänä päivänä kauhistelee sitä, että koira on jätetty yksin ulos marraskuiseen koleuteen. Tämän vuoksi Valma vie koiran kotiinsa.

Lily on suloinen pieni koira, mutta Valmalla ei tunnu olevan oikein mitään intoa sen hoitamiseen. Hän haluaa sen avulla saada Andyn itselleen.


Teija Auvinen ja Sari Mällinen näyttelevät sisaria, jotka tukevat toisiaan pahimman paikan yli. Kuva: Kari Sunnari.

Riipaisevat siskokset


Koiran morsiamissa on paljon hauskoja ja koomisia kohtia. Valma kuvaa tarkkanäköisesti ulkomaailmaa Tulikille. Lidlin kassajonokärhämät ja ne kaksi tuolia vanhuksia varten siinä pullonpalautuspisteen vieressä tulevat kerrottua hyvin elävästi.

Kahden keski-iän jo ylittäneen siskoksen vaatimaton elämä tonnikalapurkkeineen kuvastaa selkeästi pienituloisten arkea.

Huumorin lisäksi näytelmässä on synkkäkin puoli. Sen loppuosa on surullisen traaginen. Ihmisen mieli on masennuksen alhossa synkkä ja masennuksesta voi olla vaikea nousta ylös.

Sari Mällinen Valmana ja Teija Auvinen Tulikkina ovat riipaisevat siskokset. Toinen toistaan vuoron perään tukien he yrittävät saada toista piristymään.

Sari ja Teija ovat vahva naiskaksikko, joka esittää reilusti ja rohkeasti koskettavia tunteita, iloja ja suruja. Yleisö elää mukana milloin nauraen, milloin kyynel herahtaa silmäkulmaan. Niin vahvat lataukset kummallakin näyttelijällä näytelmässä on.

Saska Pulkkinen esittää nuorta Andyä. Hän esittää vahvasti nuorta miestä, jolla ei vielä ole kaikki elämän palikat kasassa. Näytelmän loppumetreillä Saska laulaa upean koskettavasti surumielisen laulun ihan ilman säestystä.

Ihan pikkiriikkinen rooli on perunkarvattomallakoiralla Pennillä, joka esittää Lilyä. Toki olisi ollut kiva nähdä oikeaa koiraa enemmänkin. Onhan näytelmän nimikin Koiran morsiamet.


Saska Pulkkisen näyttelemä roolihahmo Andy luo monella tapaa vastakohdan Valmalle ja Tulikille. Hän on nuori ja hänellä on mahdollisuus menestyä tulevaisuudessa. Siskokset puolestaan ovat puolestaan vanhoja ja yhteiskunnan unohtamia. Kuva: Kari Sunnari.


Tampereen Työväen Teatteri
Hämeenpuisto 28–32
33201 Tampere



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Äippä. Hän on keski-ikäinen perheenäiti, joka rakastaa hyviä kirjoja, lähiruokaa ja janoaa uusia kokemuksia.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :