Lappeenrannan kesäteatteri hurmaa ensi-iltayleisön – Yleisö antaa loppuaplodit seisten


Lappeenrannan kesäteatterin päärooleissa nähdään Antti Paavilainen ja Miia Nuutila. Kuva: Mikko Linsiö.

Lappeenrannan kesäteatterin ensi-iltayleisö antaa haltioissaan loppuaplodit seisaaltaan säkenöivälle kesäteatteriesitykselle sateisesta ensi-iltasäästä huolimatta.

Lappeenrannassa esitetään tänä kesänä Kari Tapion urasta ja elämästä kertova musiikkinäytelmää Olen suomalainen. Näytelmässä eletään Karin suurimpien elämänvaiheiden mukana ja lauletaan hänen tunnetuimpia hittejään.

Karin ja hänen vaimonsa Pia Viheriävaaran rooleihin eläytyvät ansiokkaasti muun muassa Jean S. -yhtyeestä tunnetuksi tullut Antti Paavilainen ja Miia Nuutila, joista kummatkin olivat yllättävän samannäköisiä esittämiensä roolihahmojen kanssa.

Näytelmän pääparin välillä synkkasi niin hyvin, ettei ole ihme, että Paavilainen ja Nuutila ovat pariskunta roolihahmojensa lisäksi myös oikeassakin elämässä.


Country-musiikilla on vaikea pärjätä


Näytelmässä nähdään heti alussa, miten 19-vuotias Kari tapaa 17-vuotiaan Pian, kun Kari kokeilee laulajan kykyjään tanssilavalla. Kari on päässyt kansakoulun jälkeen töihin pieksämäkeläiseen kirjapainoon ja on tehnyt työkaverinsa kanssa sopimuksen. Kaveri etsii Karille bändin, jossa tämä voi laulaa ja kun Kari kerryttää ympärilleen naisia, heistä liikenee yksi tälle kaverille.

Karin ollessa laulamassa tanssilavalla paikalle saapuu Pia isänsä kanssa. Kari pyytää Piaa tanssimaan ja tästä kehkeytyy romanssi heidän välilleen. Pian rehtori-isä ei pidä Karin muusikonurasta ollenkaan, vaan haluaa tyttärelleen koulutetun miehen. Isä junaileekin parille eron Karin armeija-aikana, mutta lopulta pari päätyy asumaan yhteiseen asuntoon.

Näytelmässä koetaan myös Karin menestyspaineet: miten vaikeaa musiikilla on päästä levy-yhtyeiden leipiin sillä country-vaikutteisella musiikilla, jota haluaa tehdä eikä vain tangoja laulamalla.

Karin ja myös muusikkopiireissä yleinen alkoholiongelma nousee myös esiin muutamaan otteeseen kesäteatteriesityksen aikana. Kari vetää vahvoja juomia keikkamatkoilla ja välillä myös kotona ja saa juomisen takia perutuista keikoista torut levy-yhtiön pomolta ja vaimoltaan. Kun on paineita tai ollaan kaukana kotoa keikkamatkalla, on pullo tarjolla hetken lohtuna, mutta pitkäaikaisena murheena.


Antti Paavilainen on kuin ilmetty Kari Tapio. Paavilainen on tunnettu useista eri yhtyeistään. Kuva: Mikko Linsiö.


Danny nähdään hauskan överiksi vietynä


Pidän valtavasti näytelmästä. On kehuttava, miten moneen sekä näyttelijät että taustatanssijat taipuivat. Kaikki laulavat, tanssivat ja näyttelevät aina tarpeen mukaan näytelmän kohtauksesta riippuen.

Etenkin sivurooleissa näytelleet Mika Räinä ja Tatu Siivonen heittäytyvät hauskasti näytelmän pyörteissä muun muassa humalassa heiluvaksi Irwiniksi, hulvattomaksi savukoneen verhoamaksi kultapukuiseksi Dannyksi ja hauskoiksi Nylon Beat -duoa imitoiviksi naisiksi.

On myös kehuttava, miten hyvin taustabändi Antti Paavilainen Band soittaa: kappaleet soljuvat heidän käsissään taitavasti niin Kari Tapion iskelmägenrestä poppiin ja jopa räppiinkin, jota kovin Cheekin näköinen Jori Kansa esittää yhdessä vaiheessa näytelmää.

Jopa Katri Helenakin nähdään lavalla, kun tämä antaa kukkia Kari Tapiolle hyvästä esityksestä.

Lappeenrannan kesäteatterin näytelmä on mielenkiintoinen katsaus Kari Tapion historiaan ja tuotantoon. Jos haluaa kurkistamaan historiaan ja fiilistelemään Karin ikivihreitä, tämä kesäteatteriesitys on näkemisen arvoinen. Esitys sopii hyvin kaikille kotimaisen musiikin ja iskelmän ystäville.


Lappeenrannan kesäteatteri
Kristiinankatu 2 b
53100 Lappeenranta



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Jäbä. Hän on parikymppinen opiskelija, joka pitää hyvän musiikin kuuntelusta ja urheilusta.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :