Työmaakoppien härskit vitsit pääsevät lavalle – Putkenlaskija teki komedian


Kaupungin raksaduunarit ehtivät musisoida työajalla. Kuva: Kari Sunnari, Tampereen Työväen Teatteri.

Rakennustyömaalla lentää härski huumori. Se tulee selväksi Mika Ripatin käsikirjoittamassa Vakavuusongelma-näytelmässä. Ripatilla on omakohtaista kokemusta asiasta, sillä hän on itsekin ”raksamies” Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Staralla.

Suomalaiseen tapaan eniten yleisöä naurattavat navanalusvitsit. Miesvaltaisella rakennusalalla vitsaillaan rauhassa naisten kustannuksella.

Vakavuusongelma nähtiin tuoreeltaan jo muutama vuosi Helsingissä. Nyt se on saapunut Tampereen Työväen Teatterin pieneen Kellariteatteriin. Samalla näytelmää on päivitetty manselaisemmaksi. Näytelmästä uupuivat ainoastaan viittaukset Tampereelle tulevaan ratikkaan ja junaradan päälle rakentuvaan areenaan.

Näytelmä kertoo yhtä aikaa monta eri tarinaa. Se on toisaalta kertomus yhdestä kaupungin rakentamispalvelun työntekijästä, lapiomies Petestä (Matti Pussinen). Hänen tarinansa kautta päästään käsittelemään työn vaativuutta ja mitätöntä palkkaa.

Toisaalta samaan aikaan näytelmä kertoo laajemmin nykypäivästä ja poliittisesta paineesta yksityistää rakentamispalvelu. Tätä mielettömyyttä edustaa Jari Leppäsen näyttelemä kunnallispoliitikko Risto.

Risto laukoo tyhjiä fraaseja kuin poliitikko konsanaan. Puhetta pulppuaa, mutta siitä puuttuu konkretia. Vasta henkilöhahmojen välisessä dialogissa selviää, että Risto olisi korvaamassa suomalaiset työmiehet pienempiin palkkoihin tyytyvillä virolaisilla.


Musiikkia vailla järkeä



Siinähän ovat taistelevat metsot! Näytelmän yksi tunnepitoisimmista kohtauksista on nuoren harjoittelijan ja vanhan konkarin yhteenotto. Kuva: Kari Sunnari, Tampereen Työväen Teatteri.

Erikoismaininnan ansaitsee näytelmän musiikkinumerot. En ole aiemmin kuullut teatterissa mitään vastaavaa!

Jokaisella näyttelijällä on jokin instrumentti kitarasta bassoon ja huuliharpusta saksofoniin. Lopputulos on iloista sekamelskaa vailla minkäänlaista järkeä.

Huippukohta on ehdottomasti kohtaus, joka kuvaa kiivasta työntekoa. Lavalle tuodaan kottikärry, jota sitten hakataan rumpukapuloilla. Kun päälle lisää vielä sähköbasson vinguttamista, meteli on melkoinen. Työnjohtaja Esko (Mika Honkanen) täydentää vielä kohtausta höpöttelemällä mikrofoniin niitä näitä.

Näytelmä ainakin osoittaa sen, että rakennustyömaalla meno on enimmäkseen melko järjetöntä. Jo näytelmän musiikki todistaa sen. Näyttelijät improvisoivat kukin omalla tavallaan, joten lopputulos on sekametelisoppa.


Hälinän alla rakkaustarina



Lauri (Konsta Laakso) ei näe Peten (Matti Pussinen) kuvittelemaa Anja-tyttöä (Karoliina Vanne). Kuva: Kari Sunnari, Tampereen Työväen Teatteri.

Näytelmässä piisaa mainioita henkilöhahmoja. Niistä mainitsinkin jo aiemmin pääroolia näyttelevän Matti Pussisen ja työnjohtaja Eskoa esittävän Mika Honkasen.

Erityisesti mieleen jää monta Eskon luentoa. Hän on melkein yhtä kova höpöttämään puuta heinää kuin poliitikko Risto.

Mielenkiintoista on kuulla esimerkiksi Eskon pojasta Otsosta, joka pohtii armeijan ja siviilipalveluksen välillä. Pikkumiehellä on ikää vasta 4 vuotta, mutta tulevaisuus on jo hyvin hallussa.

Kaiken hälinän alta löytyy myös kaunis rakkaustarina. Lapiomies Pete kärsii unettomuudesta ja näkee työmaalla harhoja. Niissä nuoruuden tyttöystävä Anja (Karoliina Vanne) unelmoi yhteisestä tulevaisuudesta.

Karu maailma vei Peten ja Anjan eri suuntiin. Pete jäi kuopan pohjalle, mutta Anja puolestaan hankki insinöörin pätevyyden ja johtaa nyt rakentamispalvelua. Samalla myös kaksikon tiet erkanivat, sillä Anja on naimisissa toisen miehen kanssa.

Näytelmän lopussa kaikki hälinä hiljenee hetkeksi. Loppujen lopuksihan politiikka tai yhtiöittäminen ei ole tärkeää. Tärkeintä on elämä itsessään.


Tampereen Työväen Teatteri
Hämeepuisto 28–32
33201 Tampere



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Veikka. Hän on parikymppinen nuorimies, joka pitää lukemisesta, kuvaamisesta ja uusista perunoista.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :