Chessissä näkyy Abba-miesten kultainen kosketus – Musikaalista tulee epäilemättä menestys


Kahden shakkimestarin kohtaaminen on läpeensä poliittinen. Turnauksella pyrittiin liennyttämään kylmää sotaa. Kuva: Cata Portin, Svenska Teatern.

Mamma Mia 2 -elokuva kerää ennätysmäärin katsojia elokuvateattereihin. Abba-miehillä Benny Anderssonilla ja Björn Ulvaeuksella tuntuu olevan Midaksen kyky muuttaa kullaksi kaikki, mitä he vähänkin koskettavat. Jatko-osassa Andersson ja Ulvaeus ainoastaan vilahtavat elokuvassa.

Kaksikko on tehnyt Abba-uransa jälkeen kokoelman huippusuosittuja musikaaleja. Mamma Mian lisäksi he ovat tehneet Chessin ja Kristina från Duvemålan.

Helsingin Svenska Teaternissa on jo nähty Abba-miesten Mamma Mia ja Kristina från Duvemåla. Kumpikin musikaali keräsi teatteriin ennätyksellisesti yli 100 000 katsojaa. Nyt vuorossa on Chess, joten odotukset ovat korkealla.

Chess on Anderssonin ja Ulvaeuksen ensimmäinen yhteinen musikaali. Se sai ensi-iltansa Lontoon West Endissä jo reilut kolmekymmentä vuotta sitten. Silloin elettiin keskellä kylmää sotaa ja Neuvostoliiton hajoaminen oli mahdoton unelma.

Niihin tunnelmiin pohjautuu Chessin juoni. Nimensä mukaisesti kyse on shakkiturnauksesta, jossa on vastakkain Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton paras pelaaja. Läpeensä poliittista turnausta seuraa koko maailma, joten pelaajien paineet ovat kovat.


Vähän puhetta, sitäkin enemmän laulua



Alkukohtaus korostaa ankeutta. Shakkimestari Anatolijin kodissa on harmaata. Kuva: Cata Portin, Svenska Teatern.

Musikaalissa pääosassa ovat tunteet. Jo ensimmäisessä kohtauksessa herätellään katsoja huomaamaan, miten kylmästi venäläinen pariskunta kohtelee toisiaan. Jääpuikkojen kilinän voi kuulla tyhjien lautasten kolistessa toisiaan vasten.

Kaikki kylmyys sulaa pois, kun neuvostoliittolainen shakkimestari Anatolij (Alexander Lycke) pääsee länteen. Idässä katsotaan menneeseen, lännessä tulevaisuuteen.

Musiikki on tärkeässä roolissa juonen kuljettamisessa. Chessiä voikin hyvällä syyllä verrata oopperaan. Vuorosanoja on verrattain vähän, mutta lauluja sitäkin enemmän.

Shakkiottelun huumaavassa aloituksessa soi tarttuva tekno. Siitä edetään yhä vain ahdistavampaan tunnelmaan, jota korostaa hetki hetkeltä shakkipöytää lähestyvä ihmismassa.

Tiivistä tunnelmaa alleviivaa esiintymislavan valtava vilske. Portaita ilmestyy ja katoaa, tasoja nousee ja laskee. Näyttämömiehillä riittää kiirettä pysyä perässä, kun lava pyörii vauhdilla.

Ottelun paineesta päästään kevyempään tunnelmaan, kun neuvostoliittolainen Anatolij rakastuu vastapelurin puolisoon. Tunne saa vastakaikua, sillä yhdysvaltalainen Florence (Maria Ylipää) on kyllästynyt omaan pöyhkeilevään mieheensä. Tuloksensa on intohimoinen rakkaus, joka esitetään herkän kauniisti.


Parhaimmillaan koko lava pyhitetään Ylipäälle



Musikaalissa nähdään vaikuttavaa valojen käyttöä. Tässä kohtauksessa lakanalla ja värivaloilla taiotaan ihmeitä. Kuva: Cata Portin, Svenska Teatern.

Chessin yhdessä keskeisimmistä rooleista loistaa Maria Ylipää, joka taitaa näyttelemisen niin suomeksi kuin ruotsiksikin. Ylipää loisti jo Svenska Teaternin Kristina från Duvemålassa, ja niin hän hehkuu myös Chessissä.

Ylipää on valtavan kaunisääninen laulaja. Hän pääsee esittelemään taitojaan lukuisissa soolokappaleissaan.

Parhaimmillaan koko lava pyhitetään Ylipäälle. Hän istahtaa orkesterimontun laidalle ja vain laulaa. Hetkeen on saatu ladattua pienillä elementeillä paljon tunnetta.

Yksi keskeisimmistä tunnelmanluojista on valaistus, sillä tässä näytelmässä siihen on todella panostettu. Komeimpia ratkaisuja ovat shakkiruutujen lailla liikkuvat valoruudut, jotka yhdistyivät teknomusiikkiin. Lopputulos oli kuin loistava musiikkivideo.

Ei sovi myöskään unohtaa jättimäistä diskopalloa tai analogiselta aikakaudelta tuttua television särinää. Valkoiset, harmaat ja mustat ruudut luovat nostalgisen tunnelman, kun ne heijastetaan teatteritalon arvokkaisiin puitteisiin.

Musikaali on tekstitetty suomeksi ja englanniksi.


Svenska Teatern
Pohjoisesplanadi 2
00130 Helsinki



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Veikka. Hän on parikymppinen nuorimies, joka pitää lukemisesta, kuvaamisesta ja uusista perunoista.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :