Lanteet liikkeelle! – Sami Hintsanen näyttää mallia Hämeenlinnan biisisillisalaatissa


Sami Hintsanen piukoissa trikoissa. Tämä on nähtävä! Kuva: Tapio Aulu, Hämeenlinnan Teatteri.

Syksyn hykerryttävin biisisillisalaatti esitetään Hämeenlinnan Teatterissa. Näytelmä on alusta loppuun asti mahtavaa tahtien sotaa.

Tahtien sota -näytelmässä eletään vuotta 1995. Suomi ei ole liittynyt EU:hun ja muistuttaa kovasti ankeudessaan Neuvosto-Venäjää. Maa on kieltoja täynnä, esimerkiksi kaikki muu musiikki paitsi iskelmä on kielletty.

Joukko vastarannan kiiskiä yrittää vastustaa kieltoa ja päättää lähteä Seinäjoelle tangopääkaupunkiin saadakseen muutosta tilanteeseen. Onhan heillä vastustajilla joukossaan Tapio Lasimäen poika, Petri, jolle suunnitellaan suurta tehtävää.

Petrin täytyy voittaa tangokuninkaan kruunu, jotta hän sen jälkeen voisi alkaa laulamaan muutakin kuin iskelmää ja murtaa näin kiellon esittää muuta musiikkia. Alkaa siis joukkion hulvaton matka Seinäjoelle tiukan tangoharjoittelun jälkeen.


Lähes 40 kappaletta



Musikaalissa kuullaan lukuisia klassikkokappaleita Macarenasta Satulinnaan. Katariina Kuisma-Syrjä esitti Pate Mustajärven tunnetuksi tekemän Tuhkaa-biisin. Kuva: Tapio Aulu, Hämeenlinnan Teatteri.

Näytelmä on täynnä herkullisia henkilöhahmoja. Mikko Töyssy esittää upeita muuveja pääroolissaan Petrinä. Ei sovi myöskään unohtaa moonwalkia Michael Jacksonin tapaan ja mahtavia ilmeitä.

Töyssyn koominen lahjakkuus on näytelmän ehdotonta huippua ja mitä revittelyä saammekaan kuulla monissa biiseissä!

Muusikko-näyttelijä Sami Hintsanen piukoissa trikoissaan on jokaisen nähtävä. Hänen pakaran sisäänveto on hervottoman hauska.

Hintsanen nähdään näytelmän mittaan kolmessa eri roolissa. Petrin isänä hän esitti illan upeimman vedon, mutta revitteli myös useassa muussa biisissä tuttuun ja taattuun tyyliinsä. Illan aikana kuullaan pätkiä lähes 40 kappaleesta.

Katariina Kuisma-Syrjä lauloi roolissaan Annelina Pate Mustajärven Tuhkaa-biisin eleettömän kauniisti. Edellisellä vierailulla Hämeenlinnan Teatterissa ihailin Kuisma-Syrjän näyttelijänlahjoja. Hän oli jälleen kerran illan yllättäjä: Kuisma-Syrjä osaa myös laulaa!


Olin tipahtaa penkiltä



Kaustislaiset pelimannit esittävät käsikirjoittaja-ohjaaja Heikki Syrjän sanoittamia humoristisia kappaleita. Kuva: Tapio Aulu, Hämeenlinnan Teatteri.

Näytelmä on niin täynnä herkullisia hetkiä, että on täysin mahdotonta kertoa lyhyesti kaikesta. Se suorastaan pursuaa hassuja hahmoja, ihania vanhoja biisejä ja kunnon revittelyä.

Pari kohtausta on ylitse kaiken. Ensinnäkin kaustislaisten hulppea esitys iloluontoisine sanoituksineen.

Kaustilaiset esittävät kansanlaulujen hengessä muun muassa kappaleet Rai-rai ryntäät ja Kuksin ma kerran nietoksella. Molemmat kappaleet ovat esityksen kapellimestarin Antti Parankon säveltämiä.

Toinen hieno kohtaus on stadilaisen Storyville-duon biisiesitys Sun Rises Melodically With Streetlambs On a Troublesome Afternoon. He saavat ensimmäiset naurut aikaan jo koukeroisella kappaleen nimellä. Tässä kohtauksessa olin tipahtaa penkiltä!

Tahtien sota -musikaalia voi suositella täydestä sydämestä. Mene ja näe syksyn hulvattomin biisikimara!


Hämeenlinnan Teatteri
Keinusaarentie 5
13200 Hämeenlinna



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Äippä. Hän on keski-ikäinen perheenäiti, joka rakastaa hyviä kirjoja, lähiruokaa ja janoaa uusia kokemuksia.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :