Koomikoiden lääkärisketsit ja menevät riimit naurattavat yhä jatko-osassakin


Koomikot vuorottelevat potilaana ja lääkärinä. Nyt lääkärin vuoro on Mikko Kivisellä. Kuva: Matti Rajala, Helsingin Kaupunginteatteri.

Viime vuonna saimme nauraa Mikko Kivisen, Ville Keskilän ja Kalle Pylvänäisen lääkärisketseille Helsingin Kaupunginteatterissa. Kolmikko on saanut Suomen-kiertueensa tehtyä ja palaa jälleen Helsinkiin uuden Lisää saikkua, kiitos! -esityksen voimin.

Lavalla on jälleen liuta valkotakkeja. Myös ensimmäisestä osasta tuttu Vuoden lääkäri -kilpailu on yhä vauhdissa. Vastakkain ovat tavallinen terveyskeskuslääkäri ja Eiran yksityissairaalan tohtori.

Epäreilusta asetelmasta huolimatta lopputulos ei ole niin ilmeinen kuin luulisi. Kilpailijat pääsevät muun muassa selittämään sanoja Alias-pelin tapaan ja arvaamaan sairauksia ääninäytteiden perusteella.

Näytelmässä ei kuitenkaan enää esiinny ensimmäisestä osasta tuttu Duo Aspirin. Kivinen valittelee, että bändi hajosi taiteellisiin erimielisyyksiin. Näyttelijäkolmikko laittoi kuitenkin uuden bändin pystyyn ja nimesi sen Duo Disperiniksi.

Luvassa on siis edelleen letkeää musiikkia ja monta edellisestä osasta tuttua kappaletta. Koomikko Ismo Leikola on jälleen sanaillut meneviä riimejä. Esimerkiksi Älä googlaa -kappale jää soimaan päähän esityksen jälkeen.


Potilas ilman omaatuntoa?


Yksi näytelmän hauskimmista sketseistä tarttuu erittäin ajankohtaiseen aiheeseen eli sote-uudistukseen. Soteen liittyy valinnanvapaus eli asiakkaan oikeus valita hoitopaikkansa ja lääkärinsä.

Mikko Kivinen heittää koko valinnanvapauden läskiksi. Hän antaa potilaan valita vastaanottohuoneen ja sinne lääkärin. Tarjolla olisi huoneita useassa eri kerroksessa ja erivärisillä seinillä. Lääkärikin voi olla nuori tai vanha, lihaksikas tai pullea.

Sketsi osoittaa, miten käsittämättömistä asioista eduskunnassa väännetään kättä. Onko loppujen lopuksi kyse siitä, että saako potilas valita lääkärinsä kravatin värin?

Mainiota viihdettä ovat myös nopeat sketsit, joissa tohtori päivittelee tutkimustulosten kanssa. Hän tarvitsee apua kollegalta. Kuka voi olla potilas, jonka tutkimustuloksissa ei ole mitään vikaa, mutta omatunto puuttuu täysin? Potilas on tietenkin Björn ”Nalle” Wahlroos.


Kuva: Matti Rajala, Helsingin Kaupunginteatteri.


Ähtärin panda lavalle


Kaikki kolme koomikkoa ovat omaksuneet erinomaisesti lääkärien slangin. Huumori syntyykin siitä, että katsoja tunnistaa koomikoissa kumman tuttuja piirteitä. Samalla tavalla puhuvat ja käyttäytyvät myös oikeat lääkärit.

Mikko Kivinen kumppaneineen ei toki jää lääkäreiden kuivan asialliselle tasolle, vaan ampuu railakkaasti yli. Esimerkiksi sketsi alkoholista on hyvä esimerkki tästä. Se kuvaa suomalaisten monimutkaista suhtautumista alkoholiin.

Toisaalta alkoholia kannustetaan kaveriporukoissa juomaan ja toisaalta samaan aikaan lääkärin pitäisi saarnata viinan vaaroista. Sketsiin ei tarvita kuin lääkäri, potilas ja yksi Ähtärin pandakarhu. Viimeistään pandan tullessa lavalle yleisö repeää nauruun.


Helsingin Kaupunginteatteri
Studio Pasila
Ratamestarinkatu 5
00520 Helsinki



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Veikka. Hän on 21-vuotias nuorimies, joka pitää lukemisesta, kuvaamisesta ja uusista perunoista.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :