Kevytkenkäinen näytelmä on riemukas näytelmä ikääntymisen pelosta


Esko Roine esittelee taksikuskin roolissa naisten rintojen kokoa. Kuva: Kari Sunnari, Tampereen Työväen Teatteri.

Miten vakavasta ja surullisesta asiasta onkin saatu näin iloisen pirskahteleva näytelmä! Kevytkenkäinen nainen kertoo ikääntyvien yksinäisyydestä, hellyyden ja seksin puutteesta.

Näytelmän päähenkilö Jane on pian 67 vuotta täyttävä yksin asuva eläköitynyt opettaja. Hän on päättänyt saada paljon hyvää seksiä ennen kuin juhlii syntymäpäiviään. Siksi hän laittaa lehteen ilmoituksen, jossa reilusti kertoo haluavansa paljon seksiä.

Vastauksia tulee paljon ja hän tapaakin monia ehdokkaita. Jokaisessa on kuitenkin jotain omituista, paitsi 33-vuotiaassa Grahamissa. Miehen ainoa huono puoli on se, että hän on liian nuori Janelle.

Jane ei ole nähnyt poikaansa Andya 15 vuoteen. Heillä oli silloin riita, jonka vuoksi poika lähti pois kotoa.

Entinen äidinkielenopettaja Jane elää kirjojen maailmassa. Hän rakastaa Anthony Trollopen kirjaa Miss Mackenzie, jonka päähenkilö neiti Mackenzie oivallisesti seuraakin koko ajan Janen elämässä mukana.


Joka ilta eri rooli



Janen ystävättärinä esiintyvät Minna Hokkanen ja Teija Auvinen. Kuva: Kari Sunnari, Tampereen Työväen Teatteri.

Näytelmän vahvuutta ovat superkovat näyttelijät. Sinikka Sokka pääroolissa, Esko Roine, Ilmari Saarelainen ja Samuli Muje useissa rooleissa. Sokka hehkuu roolissaan ihastuttavana Janena.

Teija Auvinen puolestaan tekee kaksoisroolin Janen ystävättärenä ja neiti Mackenzienä. Auvisen roolityöt ovat hulppeita.

Välillä hän on historiallinen kirjan päähenkilö ja välillä taas nykyajassa vauhdikas Janen ystävä. Ja vasta eilen hän oli Luulosairaan palvelijattarena. Vallan hengästyttävä tahti. Täytyy olla rautainen ammattilainen, jotta voi illasta toiseen vaihtaa rooleja!


Naisten puvut hemaisevan kauniita



Ilmari Saarelainen esittää huijaria, joka vie seksin jälkeen shampanjalasit mukanaan. Kuva: Kari Sunnari, Tampereen Työväen Teatteri.

Näytelmän lavastus oli nappiin keksittyä, kahdessa tasossa tapahtuvaa. Näytelmän toisella puolella eletään nykyajassa, mutta toisella puolella elää 1800-luvun romaanihenkilö.

Myös puvustus oli ihastuttavaa. Naisten puvut ovat hemaisevan kauniita ja mitä ihania korkokenkiä Janella onkaan!

Näytelmä alkaa punaisista korkokengistä. Niistä tulee myös näytelmän nimi: Kevytkenkäinen nainen. Punaiset korkokengät ovat viettelijän kengät, mutta niihin voi astua kuka nainen tahansa.

Jane ei kaipaa eniten seksiä, vaan oikeastaan toista ihmistä. Yksinäisyys koskettaa monia eläkeläisiä nykypäivänä. Kun työelämä jää taakse, moni päivittäinen vuorovaikutussuhde katkeaa.

Hykerryttävintä on kuitenkin se, että näytelmällä (ja Janella) on loppujen lopuksi onnellinen loppu.


Tampereen Työväen Teatteri
Hämeenpuisto 28–32
33201 Tampere



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Äippä. Hän on keski-ikäinen perheenäiti, joka rakastaa hyviä kirjoja, lähiruokaa ja janoaa uusia kokemuksia.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :