Kivinen tie – Mikko Kivisen humoristinen monologi
Iso mies ja lava
![]() |
Lapinlahden Lintujen ohjelmistoon kuului kappale Lipputangon nuppi. Mikko Kivinen kertoo esityksessään myös tämän laulun tarinan. Kuva: Pertti Jarla |
Iso
mies yksin lavalla Pertti Jarlan mainion kuvituksen kanssa kertomassa
elämäntarinaansa. Kuivaa ja narsististako ohjelmaa on tiedossa?
Ei
suinkaan! Kaksituntinen kuluu kuin siivillä Mikko Kivisen hersyviä
juttuja kuunnellen ja välillä nauraa hekotellen monille
hupaisuuksille. Jarlan kuvitus on hauska ja sopii erittäin hyvin
esitykseen.
58-vuotias
Kivinen juhlii 35 vuotta kestänyttä uraansa kiertämällä ympäri
Suomea Kivinen tie -esityksen kanssa. Kivinen on kerännyt kokemusta
niin näyttelemisestä, ohjaamisesta, juontamisesta,
käsikirjoittamisesta kuin myös musisoinnista.
Kivinen
kuului Lapinlahden Linnut -yhtyeen alkuperäiseen kokoonpanoon. Tuoreessa
esityksessä kuullaan myös muutamia hänen kappaleitaan tarinoiden
lomassa.
Koiranpentu tiedossa
Helsinkiin esitys saapui ensimmäistä kertaa marraskuun loppupuolella. Myös kiertueen vihoviimeinen esitys järjestetään 13.12. Helsingin Kaupunginteatterissa.
Yleisö
oli fantastisesti mukana tarinoinnissa: sieltä täältä kuuluu
välillä kommentteja, joihin Kivinen reagoi upeasti vastaten
humoristisesti.
Saimme
kuulla Mikko Kivisen elämäntarinan alkaen suuresta, pulleasta
vauvasta aina tähän päivään asti. Kivinen kehui olleensa yksi
Kätilöopiston suurimmista vauvoista.
Itseäni
nauratti kertomus Kivisen tyttärestä, jolle äiti on luvannut
koiranpennun kunhan tytär ensin kuuden kuukauden ajan herää joka
aamu kello seitsemältä kiertämään talon ympäri.
Äiti
ja Mikko-isä arvelivat, ettei tytär jaksa näin tehdä. Nyt on
kulunut jo viisi kuukautta lupauksen annosta. Tytär on jaksanut
säntillisesti nousta aamuisin. Isä koirakammoisena pelkää koiran
oston olevan ensi kuussa edessä.
Yhteenveto
Kivinen
tie on mielenkiintoinen yhdistelmä stand up -komiikkaa yhdistettynä
omaelämäkertaan. Erikoisuuden täydentää vielä Helsingissä
esityspaikkana toimiva Kaupunginteatterin Arena-näyttämö.
Teatterissa
on tottunut hillittyyn käytökseen. Nyt yleisö oli innokkaasti mukana:
Kivinen esimerkiksi kyseli, mistä päin yleisö on kotoisin. Kun
turkulaisia ei löytynyt yleisön joukosta, niin Kivinen saattoi
hyvällä omallatunnolla kertoa vitsejä turkulaisista.
Kaiken
kaikkiaan Kivinen tarjosi mahtavan illan. Esityksen jälkeen oli
kepeän hyväntuulinen.
Helsingin Kaupunginteatteri
Arena-näyttämö
Hämeentie 2
00530
Helsinki
Blogin
on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Äippä.
Hän on keski-ikäinen perheenäiti, joka rakastaa hyviä kirjoja,
lähiruokaa ja janoaa uusia kokemuksia.
0 kommenttia :