Talvisirkus Matkalla – joulutarina kansainvälisillä mausteilla

21.11.2015 11.22 , , , 0 kommenttia

Joulupukki ammutaan matkaan




Milla Lahtinen esittää Talvisirkuksessa huimia temppuja vanteiden kanssa yläilmoissa. Kuva: Riku Virtanen / Tanssiteatteri Hurjaruuth

Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkus on monelle pakollinen joulun tuoja. Se yhdistelee komediaa ja nykysirkusta täysin ainutlaatuisella tavalla.

Joka jouluksi tuotetaan uudenlainen esitys. Tänä vuonna vuorossa on Maksim Komaron ohjaama Talvisirkus Matkalla. Komaron on itse esiintynyt Talvisirkuksessa 2000-luvun alussa ja hän tekee tänä vuonna paluun ohjaajan roolissa.

Talvisirkus ei ole koskaan ollut perinteinen tarina. Tänä vuonna sirkuksen juoni on kuitenkin entistäkin kauempana perinteisestä jouluidyllistä.

Joulupukki on kyllästynyt ammattiinsa ja ryhtyy juopottelemaan. Tontut kuitenkin keksivät keinon, miten pukille saadaan elämä jälleen maistumaan: lähetetään hänet matkalle ympäri maailmaa.

Pukki lähteekin komeasti matkaan elävänä tykinkuulana.


Estradin valloittaa vauva




Joulupukin auto hyytyy Venäjällä. Kuva: Jouni Ihalainen / Tanssiteatteri Hurjaruuth

Talvisirkuksessa hurmaa tänä vuonna Alma Klemm. Hänellä ei ole ikää tuskin vuotta enempää, mutta esiintyminen käy jo nyt reippaasti.

Klemm kuoriutuu riikinkukon munasta, esiintyy Kiinan lapsikeisarina ja lopuksi vielä hymyilee tonttupuvussa.

Hänessä on selvää näyttelijän ainesta, kun esiintyminen käy vauvana jo luontevasti.

Talvisirkuksen temput eivät vastaa perinteisten sirkusten temppuilua. Ketään ei sahata kahtia, eikä lavalla nähdä kissoja, koiria tai saati hevosia.

Talvisirkus on edennyt vielä astetta huimempiin temppuihin. Tänä vuonna esityksessä vakuuttaa esimerkiksi Milla Lahtisen yläilmoissa hulavanteiden kanssa taiturointi.

Myös monille tuntematonta lajia, trikkausta, pääsee seuraamaan esityksessä. Työryhmään on saatu rekrytoitua mukaan Suomen yksi ainoista trikkauksen ammattilaisista Veli-Matti “Vellu” Saarela.

Talvisirkuksen työryhmä on perinteisesti ollut hyvin kansainvälinen ja sellainen se on myös tänä vuonna. Ryhmästä löytyy esimerkiksi puolalais-saksalainen koomikko, ranskalainen tanssija ja italialainen muusikko.

Monikulttuurisuus tuo esitykseen uuden ulottuvuuden ja lisää sen eksoottisuutta entisestään.


Yhteenveto 




Sofia Daniel esiintyy intialaisena jumalattarena. Kuva: Jouni Ihalainen / Tanssiteatteri Hurjaruuth

Kävimme katsomassa Talvisirkusta tänä vuonna ensimmäistä kertaa monen vuoden tauon jälkeen. Yllätyimme positiivisesti: sirkuksen korkea taso on säilynyt entisellään.

Aiempina vuosina ärtymystä ovat aiheuttaneet ahdas narikka ja odotustilat. Tänä vuonna nämäkin ongelmat on ratkaistu rakentamalla Kaapelitehtaan kellariin laajat odotustilat.

Tämänvuotinen Talvisirkus Matkalla on selkeästi keskivertoa parempi verrattuna aiempiin talvisirkuksiin. Aivan kaikkien aikojen parhaaksi Talvisirkukseksi se ei yllä, sillä talvisirkusten yleinen taso on todella korkea.

Talvisirkus Matkalla kannattaa kuitenkin käydä katsomassa jo pelkästään miljöön takia. Helsingin Ruoholahden vanha Kaapelitehdas on rosoinen esiintymispaikka ja juuri siksi Talvisirkukselle täydellinen.


Tanssiteatteri Hurjaruuth
Kaapelitehtaan Pannuhalli
Tallberginkatu 1 P
00180 Helsinki

Lisätietoja: www.talvisirkus.fi


Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Veikka. Hän on 19-vuotias nuorimies, joka pitää lukemisesta, kuvaamisesta ja uusista perunoista.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :