Kummitusjuna – näytelmä leikkii kuolemalla

Rujoja kohtaloita metromatkalla



Kuollut vaimo kurkistelee hääpuku päällä pakastimesta, johon aviomies on hänet kätkenyt. Kuva: Jori Grönroos, Helsingin Kaupunginteatteri

Helsingin Kaupunginteatterin Kummitusjuna -näytelmä kulkee yhtä varmasti eteenpäin kuin metrojuna Mellunmäestä kohti luvattua maata, Espoota. Jokaisella asemalla pääsee näkemään välähdyksen ihmis- tai eläinkohtalosta.

Näytelmän tuotantotiimi on sijoittanut Kummitusjunan ensi-illan syksyn pimeyteen ja esityksiä on vain ilta-aikaan. Näytelmä kertoo, mitä kamaluuksia hämäryydessä voi tapahtua.

Näytelmästä mieleen jää erityisesti Itäkeskuksen mies, joka oli tappanut vaimonsa. Hän säilytti kuollutta vaimoaan pakastimessa. Kesken kohtauksen jääkaapin, mikron ja uunin luukut alkavat dramaattisesti aueta ja niistä kantautuu kuolleen vaimon laulua.

Kohtaus on ladattu täyteen tunteita. Siinä kohtaavat elämä ja kuolema sekä viha ja rakkaus.

Myös Siilitien aseman siilien traaginen kohtalo ja Herttoniemen hiihtäjän maanisuus hätkähdyttävät. Kontulan taikuri on puolestaan upean surkuhupaisa.

Itä-Helsingin jäädessä taakse metron vauhti sen kun kiihtyy ja katsojat seuraavat hengitystä pidättäen, mitä tuleman pitää.

Näytelmä ei jätä kylmäksi



Kaupunginteatterin näyttelijä taipuu vaikka hirttoköyden päähän. Kuva: Jori Grönroos, Helsingin Kaupunginteatteri

Näytelmä sisältää runsaasti musiikkia, fantastista laulua ja tanssiakin. Esityksessä on neljän muusikon livebändi lavan reunalla.

Esityksen näyttelijäkaarti koostuu Kaupunginteatterin vakituisista näyttelijöistä. Jälleen kerran he osoittavat olevansa varsinaisia monilahjakkuuksia.

Samat näyttelijät hallitsevat niin Billy Elliotin kaltaiset kevyetmusikaalit kuin Kummistusjunan tapaiset tummasävyisemmät esitykset. Kummitusjunassa näyttelijät istuvat jälleen kerran rooleihinsa upeasti.

Kummitusjunassa koskettaa erityisesti laulukohtaukset. Jussi Tuurnan ja Anna-Mari Kähärän lauluihin on saatu yhdisteltyä tunteidenkirjoa, jota syksy ja pimeys tuovat. Kohtaukset ovat osittain humoristisia ja osittain hyvinkin riipaisevia.

Lauluissa näyttelijät antavat parastaan katsojille. Niiden jälkeen kylmäksi ei jää varmasti kukaan.


Yhteenveto



Näytelmässä on paikoitellen aika pelottavia kohtauksia. Kuva: Jori Grönroos, Helsingin Kaupunginteatteri

Kummitusjuna on hyvin erilainen näytelmä kuin muut aiemmin näkemämme. Se ei oikein istu perinteiselle komedian ja tragedian jaotteluun, vaan iloisesti yhdistelee palasia kummastakin tyylilajista.

Näytelmä osoittaa, että pimeyttäkin on montaa erilaista ja eri sävyistä. Kaikki pimeys ei ole suinkaan pelkästään masentavaa, vaan pimeyden voi kääntää huumoriksi.

Näytelmälle on asetettu ikärajaksi kielletty alle 16-vuotiailta. Ikärajaa on aivan paikallaan monien pelottavien kohtausten vuoksi.


Helsingin Kaupunginteatteri
Studio Pasila
Ratamestarinkatu 5
00520 Helsinki



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Äippä. Hän on keski-ikäinen perheenäiti, joka rakastaa hyviä kirjoja, lähiruokaa ja janoaa uusia kokemuksia.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :