Ravintola Myllärit – lähiruokaa rennolla otteella

Ravintola



Ravintola Myllärit sijaitsee Tampereella vanhassa tiilisessä rakennuksessa.

Tampereella on aivan Tampere-talon kyljessä punatiilinen vanha rakennus. Rakennuksen sisäänkäynnin yläpuolella on kirjaimet HMK. Kirjaimet viittaavat 1900-luvun alussa rakennuksessa toimineeseen Hämeen Maaviljelijäin Kaupan höyrymyllyyn. Mylly toimi rakennuksessa ainakin seuraavat 50 vuotta.

Seuraava rakennuksen käyttäjä oli 1980-luvulla kunnostettuun taloon muuttanut ravintola. Ravintolan nimeksi tuli Myllärit rakennuksen edellisen asukkaan mukaan.

Kolme bloggaajaamme kävi testaamassa Myllärien suositun joka kuukauden viimeisen perjantain lounasbuffetin.

Ravintola oli saapuessamme puolen päivän aikaan kuin nuijalla lyöty. Huhupuheet lounasbuffetin suosiosta pitivät siis hyvin paikkansa!

Lounasbuffet



Elokuun viimeisenä perjantaina lounaalla oli ruokana esimerkiksi marokkolaisia lihapullia. 

Kerran kuussa Myllärit tarjoavat ihan normaaliin lounashintaan (9,90 euroa) reilun salaattipöydän, useita lämpimiä ruokia ja jälkiruokavaihtoehtoja.

Bloggaajamme nauttivat elokuun viimeisen perjantain buffetpöydästä. Tarjolla oli muun muassa marokkolaisia lihapullia, tacoja pulled pork -täytteellä, chicken wingsejä ja kinkku-ananaspizzaa.

Ruoka ei ole suinkaan puolivalmiita eineksiä, vaan paikan päällä tehtyä. Myllärit suosii lähellä tuotettuja raaka-aineita.

Kehuttu jälkiruokapöytä tuotti pienen pettymyksen. Ruokalajeja oli ollut pöydässä alun perin viisi. Tunnin aukiolon aikana jälkiruokapöytä oli valitettavasti huvennut vain kahteen ruokalajiin eli suklaakakkuun ja pannacottaan.

Toki nämäkin olivat herkullisia. Suosittelemme kuitenkin laajempaa valikoimaa haluavan saapumaan lounaalle jo kello 11 lounasajan alkaessa.


Myllärit suosii ruuassaan paikallisia raaka-aineita.


Muuta



Yhden aikaan iltapäivällä ravintolassa pahin ruuhka alkoi helpottua. 

Ravintola Myllärien menestysresepti on pohjimmiltaan yksinkertainen: ravintolan sisätilat ovat rennon rustiikkiset. Tiiliseinät vetoavat iäkkyydellään. Palvelu on ystävällistä ja rentoa. Ruoka on vallan erinomaista.

Ei ole lainkaan ihme, että paikka onkin täpösen täynnä.


Ravintola Myllärit
Åkerlundinkatu 4
33100 Tampere

Lisätietoja: www.myllarit.fi


Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Äippä. Hän on keski-ikäinen perheenäiti, joka rakastaa hyviä kirjoja, lähiruokaa ja janoaa uusia kokemuksia.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :