.png)
Niskavuoren nuorta emäntää on modernisoitu raikkaasti Turussa – Maatalon emäntä hyppää sujuvasti nykypäivään toimitusjohtajaksi
 |
Hella Wuolijoen 80 vuotta vanha näytelmä puhuttelee yhä nykykatsojia. Kysymykset ihmissuhteista ja elämän tarkoituksesta eivät vanhene koskaan. Kuva: Otto-Ville Väätäinen. |
Turun
Kaupunginteatterin näytelmä Niskavuoren nuori emäntä alkaa
mistäpä muualtakaan kuin suomalaisesta metsästä. Niskavuoren
talon nuoren Juhani-isännän vaimo Loviisa (Minna Hämäläinen)
huhkii hullun lailla metsätöissä hankkien talolle märkiä
polttopuita, vaikka talossa olisi monia muitakin ihmisiä samaisen
työn suorittamaan.
Niskavuoren
talo on pullollaan ihmisiä heti näytelmän alkupuolelta saakka.
Paikalla on Niskavuoren vanha emäntä, jo hieman ikääntyneet
sisarukset sekä joukko palvelijoita ja vieraita.
Koko
talossa oleva väki repeää juhlahumuun, kun talon Juhani-isäntä
(Stefan Karlsson) saapuu Helsingistä kertomaan ilouutisia.
Hänet on valittu keisarilliseen Suomen senaattiin senaattoriksi.
Loviisa
on siitä myös hyvin iloissaan, sillä onhan hänen rakkaasta
miehestään kyse. Juhani tosin on kovin haluton rakastelemaan
Loviisan kanssa ja syykin paljastuu melko pian – Juhanilla ja
Malviinalla (Pihla Maalismaa)
on yhteinen lapsi ja heidän välillään kipinöi edelleen kuumia
tunteita.
Tästä
syntyy kolmiodraama, jossa Loviisa tuntuu kärsivän eniten. Vaikka
hän karkaa metsään Juhanin ja hänen yhteinen lapsi mukanaan ja
palaa sieltä takaisin, ei Niskavuoren tyttäriltä myötätuntoa
heru. Niskavuoren Antti sentään ymmärtää asettua aavistuksen
Loviisan puolelle.
Loviisa
sisuuntuu ja kovettuu luonteeltaan. Kun Juhani edustaa Helsingissä, ottaa Loviisa Niskavuoren talon johtaakseen. Tämä
tarkoittaa siis sitä, että vielä näytelmän alkupuolella hän emännöi taloa ja loppupuolella hän jo johtaa
toimitusjohtajana Niskavuori-yhtiötä lujin ottein.
Onnistuneesti nykypäivän elementtejä
 |
1800-luvulle sijoittuvaan näytelmään on poimittu paloja nykypäivästä. Niskavuorta yksin emännöivästä Loviisasta kasvaa bisnesnainen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen. |
Tarinan
edetessä aika tuntuu harppaavan sata vuotta eteenpäin. Rekvisiittana toimiva kahvinkeitin tuntuu kuvastavan
hyvin ajassa etenemistä.
Alussa
se on hellan päällä kuumennettava kahvipannu, sähkölinjan taloon
tuomisen jälkeen se on termoskahvinkeitin. Siitä se ehtii vielä
vaihtua isoon termospannuun ja lopulta se on huippumoderni
espressokeitin.
Vaikka
juoni itsessään sijoittuu 1880-luvulle, on ilahduttavaa nähdä,
miten onnistuneesti esitykseen on saatu nykypäivän elementtejä.
Esimerkiksi Niskavuori-yhtiö brändätään nykyaikaisesti logolla,
joka kaikilla työntekijöillä on työasun selkämyksessä.
Ihastelen
myös sitä, miten näytelmän loppupuolella lavastus on ehtinyt
vaihtua moderniin saliin, jonka takaseinässä komeilee isolla
fonttikoolla varustettu Niskavuori-yhtiön logo. Laidoissa kulkevat
led-valokiskot, keskellä salia on nykyaikainen pitkä pöytä
tuoleineen ja takaseinällä on trendikäs vitriini, joka esittelee
yhtiön koivunrunkoja.
Lavastuksen
lisäksi täytyy myös kehua, miten hyvin näytelmän puvustus on
onnistunut. Naisten vanhan ajan leningit vaihtuvat saumattomasti
nykyajan toimistotyöläisten jakku- ja housupukuihin, kun
entisajasta siirrytään nykyaikaan.
Hauskana
yksityiskohtana voi myös pitää sitä, kun Loviisa päättää
Niskavuori-konsernin tekevän suurlahjoituksen suomalaisen
sivistyksen edistämiseksi, hän hyväksyy lahjoituksen moderneilla
välineillä eli käyttäen kannettavaa tietokonetta ja älypuhelinta.
Vain
hetkeä aiemmin on ruotsinkielisten silmäätekevien vieraiden kanssa
puhuttu kielipolitiikasta eli 1800- ja 1900-lukujen taitteessa suomen
kielen noususta tasavertaiseksi kieleksi ruotsin kielen kanssa.
Kolmiodraamassa loistaa Minna Hämäläinen
 |
Juhani suhaa Helsingin ja Niskavuoren väliä äänettömällä sähkömönkijällä. Kuva: Otto-Ville Väätäinen. |
Näyttelijöistä
vaativan roolisuorituksen hoitaa erityisen ansiokkaasti pääroolissa
oleva Minna Hämäläinen, joka näyttelee henkisesti hyvin vaativan
Loviisan roolin. Hämäläinen pääsee käyttämään äänijänteitään
komentaessaan Niskavuoren alaisia ja samalla hän joutuu suremaan
Juhani-miehensä tylyä ja itsekästä käytöstä.
Loviisa
tuntuu välittävän edelleen miehestään, vaikkei tämä rakkautta
Loviisalle annakaan eikä liiemmälti pyytelekään anteeksi
tunteitaan Malviinaa kohtaan.
Minulla
ei ole aiempaa tuntumaa Niskavuori-näytelmäsarjaan, koska en ole
aiemmin nähnyt ainuttakaan sarjan näytelmää tv-sovituksista
puhumattakaan. Onkin mielenkiintoista päästä tutustumaan tähän
Hella Wuolijoen käsikirjoittamaan, modernisoituun klassikkoon
tällaisena Y-sukupolven edustajana.
Näytelmä
on omaan makuuni miellyttävän moderni. On luontevaa, että
Juhani saapuu Helsingistä tyylikkäällä sähkömönkijällä
hevoskärryjen sijaan. Metsälavasteen siirtelyllä
näyttämöhenkilökunta luo onnistuneesti kuvan siitä, että Juhani
ajelee ympäri metsiä mönkijällään.
Tästä
kolmiodraamasta tulee mieleeni Tampereen
Teatterissa näkemäni mainio Anna
Karenina. Kummassakin näytelmässä etenkin naispuoliset
näyttelijät vellovat suurien tunteiden kourissa, joita ovat ainakin
rakkaus, kaipuu, ahdistus ja pettymys.
Näytelmän
lopussa koko näyttämö on täynnä paiskottujen lasien sirpaleita,
sisälle sataneita lumihiutaleita, metsätöistä kertynyttä
sahanpurua ja savukoneen savua. Tunnelmallinen, mutta samalla myös
ahdistava hetki tuntuu sanovan, ettei kellään talossa ole kaikki
kunnossa, jos talon isäntä ja emäntä eivät rakasta toisiaan.
Turun
Kaupunginteatteri
Itäinen
Rantakatu 14
20800
Turku
Lisätietoja:
teatteri.turku.fi/turun-kaupunginteatteri
Blogin
on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Jäbä.
Hän on parikymppinen opiskelija, joka pitää hyvän musiikin
kuuntelusta ja urheilusta.
0 kommenttia :