Suuren suosion saanut Menopaussi-musikaali rikkoo tabuja – Naisten vaihdevuosista saa puhua avoimesti


Menopaussi-musikaalin asut ja korkkarit ovat ihanan herkullisia. Varsinkin ne glitter-juhlamekot. Wau! Kuvassa on Arja Korisevan kanssa vuorotteleva Mari Rantasila. Kuva: Nils Krogell.

Vaihdevuodet ovat olleet vaiettu ja hävettävä asia naisen elämässä. Nykymaailma pyrkii ikuiseen nuoruuteen.

Aika tuntuu suosivan vain nuoria, kauniita ja rypyttömiä timmejä mimmejä. Jopa ”ikääntyneiden” naistenlehdissä kannessa hymyilee hehkeän nuori keski-ikäinen.

Siksi on virkistävää, että vaihdevuosista on tehty ihan oma musikaalinsa. Yhdysvaltalaisen Jeanie Lindersin käsikirjoittamaa Menopaussi-musikaalia esitetään parhaillaan Riihimäen Teatterissa ja Helsingissä Aleksanterin teatterissa.

Musikaali on saanut suuren suosion, sillä Riihimäen esitykset ovat jo pitkälti loppuunmyytyjä. Helsingissä lippuja on paremmin saatavilla.

Musikaali kertoo neljästä naisesta, jotka ovat ehtineet keski-ikään ja heillä on vaihdevuosioireita. Naiset tapaavat tavaratalon alusvaateosastolla, jossa he sattuvat riitelemään samoista rintaliiveistä.

Kiistely puhkeaa Jannikan (Kirsi Ylijoki) hermojen pettämiseen: hän tuntuu prakaavan alennusmyynneissä.


Elämä ei lopu menopaussiin



Neljä naista kohtaa tavaratalon alusvaateosastolla, kun he riitelevät samoista rintaliiveistä samalla tavoin kuin Ylen Kätevä emäntä -ohjelman hahmot. Kuva: Nils Krogell.

Tavaratalo vaikuttaa vähän entisajan Stockmannilta ja sen Hulluilta Päiviltä. Talo on täynnä tapahtumia, ja naiset kiertävät sen eri kerroksissa nauttien kasvohoidoista ja muusta shoppailusta.

Samalla tulee puitua menopaussin oireita. Naiset saavat toisiltaan myötätuntoa ja neuvojakin. Tulee käytyä läpi yöhikoilu, kuumat aallot, pissavaivat kuin myös dildotkin.

Menopaussin oireista lauletaan rempseästi ja puhutaan niin kuin asiat ovat mitään kaunistelemataa. Asioita ei myöskään kauhistella, sillä oireisiin löytyy apu hormonilaastareista, luontaistuotteista, mielialalääkkeistä ja oikeasta asenteesta.

Kyseessähän on vain yksi ajanjakso naisen elämässä. Kyllä siitä selvitään!

Korkkarit kattoon vaan naiset: ollaan ylpeitä siitä mitä ollaan. Olemme hyviä juuri sellaisina kuin olemme. Tämä on musikaalin motto.

Musikaali on kuin piristävä ruiske sadesäässä. Elämä ei lopu menopaussiin tai 50-vuotissyntymäpäiviin. Laulut ylistävät vanhenevan naisen paremmuutta. Vielä meissä riittää ytyä.

Vaikka menopaussi-iässä olevilla tuntuu olevan meno päällä, niin yksi asia hiljentää heidät: kun äiti soittaa. Keski-ikäiselle naisellekin äiti on vielä tärkeä henkilö ja herkkä paikka.


Lauluäänet hivelevän kauniita



Keski-ikäinenkö ryppyinen ja rupsahtanut? Ei, vaan hyvä juuri sellaisena kuin on. Kuva: Nils Krogell.

Musikaalin biisit ovat suurelta osin tuttuja, mutta ne ovat saaneet uudet suomenkieliset sanoitukset, jotka luonnollisesti käsittelevät vaihdevuosia. Mukana on kansainvälisiä hittejä ja kotimaisia klassikoita, kuten Kirkan Hengaillaan ja Kaija Koon Supernaiset.

Musiikki onkin hyvin mukaansatempaavaa ja varsinkin kahden upean laulajan Arja Korisevan ja Nina Tapion lauluja on todella ilo kuunnella. Sekä Arjan että Ninan lauluäänet ovat hivelevän kauniita.

Arjan jatkuva loiste ja lavahehku ihastuttavat aina. Miten hän jaksaakin aina olla niin hyvällä tuulella ja mikä karisma hänellä onkaan! Hänen hymynsä loistaa katsomon viimeisille riveille asti.

Kirsi Ylijoen moshaaminen ja revittely huvittavat. Hanna Kaila on nelikosta minulle se tuntemattomin, mutta hän esittää todella vakuuttavasti roolinsa ekohippinä, joka luottaa lääketieteen sijaan mäkikuismaan.

Kaiken tämän vanhenevan naisen ylistyksen jälkeen mietin, milloin tehdään näytelmä vaihdevuosi-ikäisistä miehistä. Niistä äreistä, lyhytpinnaisista, väsyneistä, vatsakumpua keräävistä ja impotenssista kärsivistä. Kuka uskaltaisi tehdä voimaannuttavan musikaalin miehille?


Riihimäen Teatteri
Hämeenaukio 1
11100 Riihimäki



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Äippä. Hän on keski-ikäinen perheenäiti, joka rakastaa hyviä kirjoja, lähiruokaa ja janoaa uusia kokemuksia.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :