Helsingin Kaupunginteatteri tarjoilee kovien ammattilaisten komedian – Tekijöinä muun muassa Steve Martin, Mika Eirtovaara ja Mikko Penttilä


Mikä on pienin yhteinen tekijä, joka yhdistää suomalaisia? Seksihän se on ja sillä pelataan pitkälti Helsingin Kaupunginteatterin Tähtisadetta-komediassa. Kuva: Tuomo Manninen.

Helsingin Kaupunginteatterin Tähtisadetta-näytelmällä on poikkeuksellisen kova tekijätiimi. Näytelmän on käsikirjoittanut yhdysvaltalainen koomikko Steve Martin, ohjaajana on toinen komedian asiantuntija Mika Eirtovaara ja näyttelijöinä muun muassa Putouksesta tuttu Mikko Penttilä.

Näytelmän lähtökohta on siis loistava: Yhdysvaltojen ja Suomen eturivin koomikoilta ei voi syntyä sutta. Kun mukana on vielä muun muassa Kinky Boots ja Pieni merenneito -musikaalien lavastaja Peter Ahlqvist, on menestys taattu.

Tähtisadetta-näytelmä onkin hieno kokonaisuus, jonka lavastus on poikkeuksellisen massiivinen pienelle näyttämölle. Lavalle on rakennettu kalifornialainen kaupunkikoti, jonka sisustus on kuin suoraan naistenlehdestä. On parkettia, rottinkia ja viherkasveja.

Komein on kuitenkin talon takapihalta avautuva näkymä tähtitaivaalle, joka on huikaisevan hieno. Meteoriittiparvet näkyvät led-köynnöksessä vilahtavina valopilkkuina eli melkein kuin oikealla tähtitaivaalla.


Huijarit haluavat hajottaa parisuhteen



Peter Ahlqvistin suunnittelema lavastus on poikkeuksellisen komea. Etenkin takana levittyvä tähtitaivas tekee vaikutuksen. Kuva: Tuomo Manninen.

Näytelmä kertoo pariskunnasta Corkysta (Katja Küttner) ja Normista (Mikko Penttilä). He ovat varsin tavallinen Kalifornian Ojaissa asuva pariskunta.

He kutsuvat vieraikseen toisen pariskunnan Geraldin (Peter Ahlqvist) ja Lauran (Vappu Nalbantoglu), joka on erikoistunut huijauksiin. Heidän tavoitteenaan on saada pariskunta pettämään toisiaan ja hajottaa parisuhde.

Katsojalle ei täysin selviä, miksi Gerald ja Laura haluavat toisille ihmisille pahaa. Sillä ei ole kuitenkaan merkitystä, koska näytelmä on muutenkin täysin järjetön.

Yksi esimerkki järjettömyydestä on se, että Gerald ja Laura saavat esittää sisääntulonsa Corkyn ja Normin kotiin niin monta kertaa, etten pysynyt edes laskuissa perässä. Näytelmän ideana on arvuutella, entä jos roolihahmot olisivatkin toimineet toisin. Minkälaiseen loppuratkaisuun silloin olisi päädytty?

Geraldin ja Lauran tulo on yksi näytelmän merkittävimmistä käänteistä. Toinen käänne tapahtuu silloin, kun Norm ja Gerald pötköttelevät talon terassilla uusilla lepotuoleilla ja katsovat tähdenlentoja. Yksi niistä epäonneksi sinkoutuu suoraan terassille ja tappaa Normin.

Näemme myös toisen vaihtoehdon tarinasta. Siinä Normin sijaan tuolissa istuukin Gerald. Mitä silloin tapahtuu?


Harvinaisen päätön näytelmä



Lavastaja-näyttelijä Peter Ahlqvist on poikkeuksellinen monilahjakkuus. Hänet on voinut nähdä lavalla aiemmin esimerkiksi Turun Kaupunginteatterissa Näytelmä joka menee pieleen -esityksessä. Kuva: Tuomo Manninen.

Tähtisadetta ei ole aivan perinteinen komedia. Se pohjustaa hyvin kauan ennen kuin saa katsojien nauruhermoihin eloa, mutta naurut ovat sitäkin makeammat näytelmän toisella puoliskolla.

Näytelmä on harvinaisen päätön. Se hassuttelee lähes yksinomaan alapäähuumorilla, sillä seksistä puhutaan poikkeuksellisen avoimesti. Monessa komediassa seksi on hieman tabu, jota kierrellään ja kaarrellaan.

Tässä näytelmässä Mikko Penttilä kuitenkin puhuu avoimesti illan viidennestä vieraasta, joka on hänen housuissaan. Samaa teemaa jatkaa Vappu Nalbantoglu hopeisessa mekossaan, joka suorastaan nuolee hänen muotojaan. Se ei jätä mitään arvailujen varaan.

Seksiä tihkuvien kohtausten lisäksi näytelmä tarjoaa myös terävänäköistä sanailua. Pariskunnat eivät ole vain ulkoisesti toistensa vastakohdat, vaan heidän kielenkäyttönsä on myös hyvin erilaista. Näytelmässä näkeekin hyvin, että ohjaaja Mika Eirtovaaran vahvuus on nimenomaan dialogeissa.

Illan yllättäjä on Peter Ahlqvist, joka on sekä suunnitellut vaikuttavat lavasteet että näyttelee itse yhtä roolia näytelmässä. Hän on suoranainen hurmuri ruskeissa kutreissaan ja pikkutakissaan.


Helsingin Kaupunginteatteri
Eläintarhantie 5
00530 Helsinki



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Veikka. Hän on parikymppinen nuorimies, joka pitää lukemisesta, kuvaamisesta ja uusista perunoista.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :