Helsingin kaupungintalon ravintola yllättää: brunssikeidas keskellä kaupunkia


Brunssin jälkiruokapöytä on valtavan runsas. Mansikkahyytelö on herkullista.


Helsingin kaupungin omistama yhtiö Palmia valmistaa ruuat päivittäin lukemattomalle määrälle päiväkotilapsia, koululaisia, aikuisia ja vanhuksia. Viikonloppuisin Palmian kaupungintalon ravintola muuttuu erinomaiseksi brunssipaikaksi.

Kaupungintalon ravintolaa ei helposti tunnista Palmian ravintolaksi. Kouluravintoloista tuttujen muovituolien ja pestokuorrutetun seidin sijaan kaupungintalossa on nahkatuolit ja kotimaista kalaa.

Ravintola tarjoaa brunssia sekä lauantaina että sunnuntaina puoli yhdestätoista iltapäiväneljään. Aukioloajat ovat pitkät ja ravintolassa paljon tilaa. Ravintolasaliin mahtuu noin 250 ihmistä.

Elokuun sunnuntaina ravintolassa on vain kourallinen ihmisiä. Harva on löytänyt brunssihelmeä, vaikka se sijaitseekin aivan ydinkeskustassa Torikortteleissa.

Kiinalaiset turistit pelmahtavat paikalle ravintolan takaovesta. Heidän tavoin moni tuntuu löytäneen vahingossa paikalle.


Lapsille oma tarjoilupöytä



Lasten pöydästä löytyy muun muassa dippivihanneksia, salaattia ja täytettyjä croissantteja.

Mikä tekee kaupungintalon brunssista niin hyvän, että sitä kannattaa hehkuttaa? Brunssilista on yllättävä sekoitus kotimaisia ja ulkomaisia makuja. Ruuat on tehty paikan päällä kotimaisia raaka-aineita suosien.

Alkupaloista löytyy laaja valikoima kaloja. On savustettuja muikkuja, tyrnigraavattua lohta, savustettua siikaa ja jokirapu-caesaria. Kaloihin on ropsahtanut suolaa hieman turhan voimakkaalla kädellä, mutta muuten maut ovat kohdallaan.

Erityisen positiivisia yllätyksiä ovat salaatit ja minipiirakat, joita on montaa eri sorttia. Leipäjuusto-mansikkasalaatti esittelee ravintolassa vieraileville turisteille Suomen parhaita puolia. Salaatti on yhtä hyvää kuin miltä kuulostaakin!

Marinoitu luomutofu ja pikkelöidyt kesävihannekset eivät ole myöskään lainkaan hullumpia. Pienet kana- ja vuohenjuustopiirakkapalat ovat suloisia.

Brunssilla on myös huomioitu lapset omalla tarjoilupöydällä, josta löytyy muun muassa täytettyjä croissantteja, dippivihanneksia ja smoothieita. Tarjolla on myös toki nakkeja sekä paikan päällä tehtyjä ranskalaisia ja lihapullia.


Kaikkea tekisi mieli maistaa



Ravintolaan on hieman haastava löytää, sillä sen sisäänkäynti sijaitsee sisäpihalla. Ravintolaan pääsee kulkemaan Sofiankadulta tai Katariinankadulta.

Brunssin jälkiruokapöytä on ylellisen runsas. Kaupungintalon perinne on tuoreista mansikoista tehty täytekakku. Sen lisäksi löytyy marjapiirakkaa, suklaa-passionkakkua, kookospannacottaa, suklaamoussea ja mansikkahyytelöä.

Jälkiruoat ovat herkullisia, ja niitä kaikkia tekisi mieli maistaa. Käytännössä se on liki mahdotonta muiden brunssisyötävien jälkeen.

Kakuissa ja leivonnaisissa on huomioitu hyvin satokausi ja käytetty paljon marjoja. Jälkiruuissa on huomioitu myös keventäjät ja vegaanit. Tarjolla on tuoreita meloni- ja appelsiinisiivuja sekä vegaanisia muffinsseja.


Palmian kaupungintalon ravintola
Sofiankatu 1 (sisäpiha)
00170 Helsinki



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Veikka. Hän on 21-vuotias nuorimies, joka pitää lukemisesta, kuvaamisesta ja uusista perunoista.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :