Heinähattu ja Vilttitossu seikkailevat Taaborinvuoren kesäteatterissa


Päärooleissa hurmaavat Heinähattuna Thelma Siberg ja Vilttitossuna Ida Heinonen. Kuva: Taaborin kesäteatteri.

Nurmijärven Taaborinvuoren kesäteatterissa esitetään parhaillaan lastennäytelmää Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset. Näytelmä perustuu suosittuun Sinikka ja Tiina Nopolan satukirjaan.

Heinähattu ja Vilttitossu aloittivat seikkailunsa jo 28 vuotta sitten. Tarina ei ole kuitenkaan lainkaan vanhentunut. Vikkelien vintiöiden seikkailut kiinnostavat aina.

Taaborinvuorella siskosten rooleissa nähdään Ida Heinonen ja Thelma Siberg. He heittäytyvät täysillä rooleihinsa. Heinonen on kuin ilkikurinen lapsi pahimmillaan. Toisena hetkenä hän on herttainen ja toisena pahanteossa.

Näytelmän tähti on iskelmälaulaja Marita Taavitsainen. Hän esittää Heinähatun ja Vilttitossun äitiä. Luonnollisesti näytelmässä kuullaan myös pätkä Taavitsaisen tunnetuksi tekemää kappaletta André.

Energiset Heinonen ja Siberg vievät suurimmassa osassa kohtauksista huomion. Taavitsainen jää siksi väistämättä sivurooliin. Hänen lauluaan olisi kuunnellut mielellään enemmänkin.


Vankikarkureita liikkeellä



Rillirousku-poliisia näyttelevä Valtteri Lehtinen (oik.) on tuttu Ylen Uusi päivä -sarjasta. Hänen vieressään on Isonapaa näyttelevä Joonas Vartia. Kuva: Taaborin kesäteatteri.

Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset sijoittuu juoneltaan sopivasti kesäloma-aikaan. Siskosten perhe on lähdössä maaseudun rauhaan huvilalle.

Myös kylän poliisit Isonapa ja Rillirousku suunnittelevat lomalle lähtöä. Rillirousku on voittanut arvonnassa mökin kahdelle poliisille.

Maaseudun rauhasta ei ole tietoakaan, kun Heinähatun ja Vilttitossun perhe sekä poliisimestarit päätyvät sattumalta vierekkäisiin mökkeihin.

Paikkakunnalla liikkuu outo taiteilijakaksikko Rubensin veljekset. Tarina muuttuu jännittäväksi, kun selviää, että veljekset ovat vankikarkureita.


Laulut jäävät päähän soimaan



Koko Kattilakosken perhe on koolla. Isänä nähdään Taavi Vartia ja äitinä Marita Taavitsainen. Kuva: Taaborin kesäteatteri.

Näytelmän on ohjannut Rölli-elokuvista tunnetuksi tullut Taavi Vartia. Hän myös näyttelee itse perheen hajamielistä isää.

Vartian ohjaustyö on hyvin onnistunut. Siitä paras todiste on lapsikatsojien nauru. Ohjaaja on piilottanut näytelmään myös kaksimielisiä huumoripaloja aikuisille.

Laulukohtaukset ovat lähes ammattiteatterin tasoa. Iiro Rantalan säveltämät kappaleet ovat mukaansatempaavia. Ne jäävät päähän soimaan vielä pitkään esityksen jälkeen. Ainoastaan laulujen volyymi oli turhan kovalla.

Myös iloisenkirjava puvustus ja lavastus ansaitsevat kunniamaininnan. Erityisen hauskoja ovat lähiseudun puihin tehdyt neulegraffitit.


Taaborin kesäteatteri
Palojoentie 272
01940 Nurmijärvi



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Veikka. Hän on 21-vuotias nuorimies, joka pitää lukemisesta, kuvaamisesta ja uusista perunoista.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :