Pariskunta sekoaa tyhjästä ilmestyvästä rahasta Hämeenlinnan Teatterissa – Komedialla on järkyttävä loppu


Ohjaaja Samuli Reunanen ja näyttelijä Johannes Korpijaakko ovat aisapari, joka on toteuttanut monta näytelmää yhdessä Suomen teattereihin. Heidän käsialaansa on esimerkiksi Tampereen Teatterin Elling ja Hämeenlinnan Teatterin Ovista ja ikkunoista. Kuva: Tapio Aulu.

Hämeenlinnan Teatterin komedia Ovista ja ikkunoista saa alkunsa sadan euron setelistä. Se löytyy olohuoneen pöydältä, kun Bruno (Johannes Korpijaakko) tulee töistä. Yhdessä hänen vaimonsa Lauran (Sinikka Salminen) kanssa hän ihmettelee, mistä raha on ilmestynyt siihen.

Koska kumpikaan ei tunnusta rahaa omakseen, he päättelevät rahan tulleen heidän espanjalaiselta siivoojaltaan Tereseltä (Birgitta Putkonen), jolla on paha tapa tulla töihin aina 10 minuuttia myöhässä. Pienen kiistelyn jälkeen pariskunta lähtee kuluttamaan rahan päivälliseen ravintolassa.

Aamulla olohuoneen lattialta löytyy lisää rahaa: nyt yli 1 000 euroa. Bruno ja Laura hermostuvat asiasta. He yrittävät löytää syytä rahan ilmestymiselle, ja viimeistään tingattuaan asiasta Tereseltä he toteavat, ettei raha todellakaan ole Teresen, vaan jonkun muun, jolla on avaimet heidän asuntoonsa.

Lisäksi siivouskomerosta löytyy lisää rahaa, nyt kymmeniätuhansia euroja.

Lauran ollessa töissä Bruno lähtee shoppailemaan ja kuluttaa kaikki rahat merkkivaatteisiin, koruihin, laukkuun ja kalliiseen ruokaan. Hänellä on aikomuksena juhlistaa päivää kalliilla samppanjalla, kaviaarilla ja hanhenmaksalla, kunhan Laura tulee töistä kotiin.


Meikattu mies tulee hakemaan rahoja



Lasse Sandbergin näin edellisen kerran ikäneitojen hurmurina näytelmässä Gabriel, tule takaisin! Nyt hänen roolinsa on hyvin erilainen päähenkilöiden naapurissa asuvana asemiehenä. Kuva: Tapio Aulu.

Laura reagoikin shoppailuun eri tavalla kuin Bruno odottaa. Hän suuttuu rahojen käytöstä, sillä rahat eivät todellakaan ole heidän, eivätkä he voi noin vain niitä käyttää.

Bruno maalailee työtään nukutuslääkärinä: vuosikymmenen opiskelut takana ja palkka ei riitä edes kauan himoittuun huvipurteen, eikä jouluna saa asiakkailta edes suklaata kiitokseksi työstä. Kyllä hänellä on nyt oikeus nauttia näistä rahoista, koska eihän hän niitä ole varastanut.

Kesken rähinän soi ovikello. Ovesta tulee outo kasvonsa meikannut mies (Lasse Sandberg), joka kertoo olevansa heidän uusi naapuri. Hän kysyy, onko talossa näkynyt outoja hiippailijoita, sillä häneltä on viety jotain.

Naapuri on pelottavantuntuinen ja kuljettaa lisäksi asetta mukanaan. Bruno ja Laura keksivät kaikenlaisia valheita juhlimiseensa ja ostosten syyksi. He mukamas viettävät näin maaliskuussa joulua.

Näytelmä on aluksi hupaisa: rahaa tulee ja sitä on Brunon mielestä kiva käyttää sen kummemmin miettimättä, mistä raha on heille ilmestynyt. Outoa uhkaa tulee mukaan naapurin ilmestyttyä kuvioihin. Herra Trackin uhattua ampua kuulan kalloon varkaalle pariskuntaan iskee paniikki.

Rahamäärien vain kasvaessa kulissit ihan konkreettisesti kaatuvat ja lopputulokseksi jää silkka rahanahneus. Näytelmän loppu on silti yllätys monelle ja hienoinen järkytyskin: tähänkö tämä nyt johti, eikö muuta vaihtoehtoa enää ole?


Korpijaakon roolihahmon sekoaminen järkyttää



Johannes Korpijaakon näyttelemä Bruno innostuu asunnosta löytyneistä rahoista. Hän käy tuhlaamassa rahat vaatteisiin, asusteisiin ja ruokaan. Kuva: Tapio Aulu.

Näytelmässä nähdään kaksi loistavaa roolisuoritusta. Sinikka Salminen suorastaan hehkuu Laurana. Hänen ilmeensä ja eleensä kuvastavat loistavasti hänen mielentilojaan oudossa tilanteessa rahojen määrän vain kasvaessa päivä päivältä.

Johannes Korpijaakko on hurmaava sekoilevana Brunona. Hän eläytyy upeasti nukutuslääkärin rooliinsa, jolla on ollut vuosikymmenet haaveita, mitä kaikkea hankkia, jos rahaa olisi tarpeeksi.

Kun sitä nyt ilmestyy kuin taivaasta, niin hänhän sitä sitten käyttää! Seitsemäntuhannen euron mekko ja Louboutinin korkkarit vaimolle ja itselle Diorin puku, sen hän kyllä ansaitsee.

Korpijaakon roolihahmon sekoaminen rahasta on lopulta suorastaan järkyttävää katsottavaa. Näytelmää ei suositellakaan alle 12-vuotiaille sen sisältämien voimakkaiden ääni-, valo- ja videotehosteiden vuoksi.

Korpijaakon ja Birgitta Putkosen espanjan kielen solkkaaminen on hupaisaa kuultavaa. Kyllähän se aina naurattaa yleisöä, kun näytelmässä mongerretaan jotain epäselvällä kielellä, jossa on ripaus aitoa kieltä ja loput siansaksaa.

Lasse Sandberg on tällä kertaa varsin pelottavassa roolissa hurjana naapurina mystisesti meikattuna ilmestyessään Brunon ja Lauran ovelle jammaillen.


Hämeenlinnan Teatteri
Keinusaarentie 5
13200 Hämeenlinna



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Äippä. Hän on keski-ikäinen perheenäiti, joka rakastaa hyviä kirjoja, lähiruokaa ja janoaa uusia kokemuksia.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :