Opiskelijamusikaali Godspellista tulee hykerryttävän hyvälle tuulelle


Nuoret esiintyvät pääsääntöisesti ryhmänä lavalla. Heistä päähenkilöksi nousee Sonja Pajunoja, joka on keskellä kuvaa Superman-paidassa. Kuva: Kari Sunnari, Tampereen Työväen Teatteri.

Kun nuoret musiikkiteatterin ja tanssin opiskelijat pääsevät teatterin lavalle, luvassa on räjähtävää energiaa. Tampereen Musiikkiakatemian opiskelijoissa on kaunisäänisiä laulajia ja ammattitaitoisia tanssijoita. Kyseessä on oikea ranskalaistyylinen vaudeville-show!

Opiskelijat esittävät Tampereen Työväen Teatterin lavalla yhdysvaltalaisen Godspell-musikaalin. Se perustuu Matteuksen evankeliumissa kuvattuihin Jeesuksen vertauksiin, jotka on modernisoitu nykypäivään positiivisella asenteella huumoria unohtamatta.

Matteuksen evankeliumi on epäilemättä Raamatun tärkein osuus. Siinä kerrotaan Jeesuksen elämä seimestä ristille.

Luvassa on myös runsaasti musiikkikappaleita. Niiden sävelmät ovat peräisin uskonnollisista hymneistä, mutta musiikkityylit vaihtelevat tangosta souliin ja R&B:hen.

Esittäjillä on ammattitaitoinen ote alusta loppuun asti. Laulajista löytyy useampikin erittäin kaunisääninen esittäjä, joten sooloesitykset ovat kaunista kuultavaa. Myös koko ryhmän moniääninen laulu sujuu hienosti ja tanssikohtaukset ovat upeaa katsottavaa.


Nuorta energiaa



Näytelmään mahtuu monia hienoja sooloja ja koko ryhmän laulunumeroita. Kuva: Kari Sunnari, Tampereen Työväen Teatteri.

Katsojalle syntyy näytelmää seuratessa sellainen mielikuva, että lavalla on menossa rippikoulun oppitunti. Nuoret eläytyvät Raamatun tarinoihin opettajaa näyttelevän Sonja Pajunojan johdolla.

Pajunoja näyttelee vaativan roolinsa valtavalla intensiteetillä. Hän on liki koko ajan lavalla tanssien, laulaen ja puhuen. Hänen lauluäänensä on kaunis ja hän suoriutuu osastaan loistavasti.

Toinen keskeinen hahmo on Osku Ärilä, joka erottuu sukupuolensa vuoksi naisvoittoisesta näyttelijäjoukosta. Lavalla esiintyy kolme miestä ja yksitoista naista.

Vasta näytelmän loppupuolella katsojalle selviää, miksi näyttelijöitä on juuri 14 kappaletta. En paljasta asiaa tässä. Katsokaa itse näytelmä ja miettikää, milloin itse hoksaatte asian.


Nuoruuden kapina vaihtunut uskoon



Näistä nuorista kuulemme vielä! Jos perinne jatkuu, ensi keväänä TTT:n lavalla nähdään uusi nuorten musikaalituotanto. Kuva: Kari Sunnari, Tampereen Työväen Teatteri.

Sonja Pajunojasta, Osku Ärilästä ja näytelmän muista nuorista näyttelijöistä tulemme varmasti kuulemaan vielä tulevaisuudessa.

Vuosi sitten Godspell-musikaalissa osa nyt lavalla esiintyvistä nuorista nähtiin Spring Awakening –musikaalissa. Godspellin tarina on Spring Awakeningiin verrattuna sovittelevampi. Nuoruuden kapinoinnin on korvannut usko.

Näytelmä suhtautuu uskontoon perin arvokkaasti. Se ei väheksy tai halveksu kirkkoa, vaan pikemminkin raikkaalla tavalla tuo sen sanomaa nykypäivään.

Godspell onkin todellinen nykypäivän ilosanoma. Siitä tulee hykerryttävän hyvälle tuulelle.


Tampereen Työväen Teatteri
Hämeenpuisto 28–32
33201 Tampere



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Äippä. Hän on keski-ikäinen perheenäiti, joka rakastaa hyviä kirjoja, lähiruokaa ja janoaa uusia kokemuksia.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :