Jarkko Tammisen Sketsijengi toimii kuin rasvattu kone – Näyttelijäjoukko iloittelee sketseillä ja sanoilla


Näyttelijäryhmä haki Hollywoodista innoitusta sketseihinsä. Kuva: Sketsijengi.

Koleaan tammikuiseen iltaan kolahtaa kuin nappi nenän päähän Peacock-teatterissa esitettävä Sketsijengi-näytös. Se edustaa sketsiteatteria, joka on varsin vierasta vielä Suomessa. Siinä yhdistyy käsikirjoitettujen sketsien lisäksi improvisaatio ja musiikki.

Ohjaaja Jarkko Tamminen on hakenut inspiraatiota show’hun Atlantin takaa, jossa sketsiteatteri kukoistaa. Hän vei viime kesänä koko työryhmän Los Anglesiin omaksumaan parhaita paloja.

Tamminen on saanut jengiinsä suuren joukon kokeneita ammattilaisia alkaen käsikirjoittajista rutinoituneisiin näyttelijöihin, joista riemastuttavimpia ovat naiskolmikko Lotta Lehtikari, Jaana Saarinen ja Linda Wiklund höystettynä kokeneilla miesnäyttelijöillä, kuten Tanssii tähtien kanssa -ohjelman hurmaavalla Hannes Suomisella.

Näyttelijäporukka saa aikaan nautinnollisen parituntisen, naurun pyrskähdyksiä ja innokasta taputtamista. Innostuupa yleisökin laulamaan yhdessä näyttelijöiden kanssa.

Yleisö jännittää, mitä tulee seuraavaksi



Kaverusten polttareiden suunnittelu saa mahtipontisen vaiheen. Kuva: Sketsijengi.

Sketsijengissä ei ole yhtenäistä juonta, mutta siitäkin huolimatta esitys soljuu jouhevasti eteenpäin. Yleisö saa suorastaan jännittää, mitä tulee seuraavaksi.

Sketsejä on paljon, ainakin yli 20 toinen toistaan hauskempaa. Itseäni nauratti lyhyt ja ytimekäs sketsi aamuvirkusta aviomiehestä, jonka puoliso ei tainnut olla samaa mieltä aikaisesta ylösnousemisesta.

Tämähän on valitettavan totta monissa parisuhteissa: toinen puoliso tahtoisi nukkua myöhään ja on hidas ja äreä aamulla herätessään.

Myös kahvikapselikoneen myyntitilanne oli huvittava. Koneen esittelijä on palkannut pari muusikkoa, joiden tarkoituksena on laulaa biisin pätkiä esittelijän sanoista inspiroituneena.

Tilanne on huvittava, sillä itsekin teen samaa kotona. Esimerkiksi aina, kun joku mainitsee sanan beibi, tekisi mieli laulaa Haloo Helsingin Beibiä.

Muusikoiden homma lähtee kuitenkin lapasesta, sillä he kehittävät lauluja myös esittelytilaisuuteen saapuneen asiakkaan sanoista. Laulujahan riittää vaikka kuinka paljon, kunnes heidät komennetaan vaikenemaan.

Kuin rasvattu kone



Jääkiekkosketsi uppoaa penkkiurheilijoihin. Näyttelijä Linda Wiklund haastattelee pelaajia. Kuva: Sketsijengi.

Sketseissä nähdään monia arkisia tilanteita. On rehtorin puhetta kevätjuhlissa, lääkärin hassuttelua ennen potilaan tähystystä, tulevan miniän esittelyä anopille ja aika rajuksi menevää polttareiden suunnittelua. Hauskoja sketsejä tulee kuin liukuhihnalta.

Koko kokonaisuutta täydentää livebändin soitto. Kolmihenkinen yhtye soittaa yllättävän oivaltavasti sellaista musiikkia sketsien välissä, jonka teema sopii joko edelliseen tai seuraavaan sketsiin.

Sketsijengissä näkyy ammattitaito ja rutinoituneisuus. Näyttelijät toimivat kuin rasvattu kone. Kyllä sitä mielellään katsoi, sillä viihdyin mainiosti.

Sketsejä tekee mieli mennä katsomaan toisenkin kerran, sillä jäin pohtimaan, minkä verran näyttelijät improvisoivat. Joka tapauksessa improvisointi sulautui niin hyvin muuhun esitykseen, ettei sitä edes huomaa kaiken muun naurun lomassa.


Peacock-teatteri
Tivolikuja 1
00510 Helsinki

Lisätietoja: sketsijengi.fi


Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Äippä. Hän on keski-ikäinen perheenäiti, joka rakastaa hyviä kirjoja, lähiruokaa ja janoaa uusia kokemuksia.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :