Rakastamani kirjasarja päätyi kesäteatteriin – Ehtoolehdon mummot ihastuttavat Pyynikillä


Ehtoolehdon mummojengin seikkailut kuvaavat aidolla tavalla palvelutalon arkea. Kirjasarjassa meno muuttuu entistä hullummaksi sarjan edetessä. Kuva: Harri Hinkka, Pyynikin kesäteatteri.

Legendaarinen Tampereen Pyynikki ja kaunis kesäilta. Kesäteatterin puitteet ovat hienot, eikä ensi-illan parinkymmenen asteen lämpötilassa ole valittamista. Näytelmän on kaiken lisäksi ohjannut yksi suosikeistani Tommi Auvinen.

Tänä kesänä Pyynikillä esitetään Ehtoolehdon sankarit -näytelmää. Se perustuu Minna Lindgrenin trilogiasarjan toiseen osaan. Olen lukenut koko sarjan nauraa hekotellen. Lindgren on osannut elävästi ja humoristisesti kuvata vanhusten elämää nykypäivän palvelutalossa.

Kirjasarjan tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin ja siksi Tampereellekin on pystytetty raitiovaunu, Sibelius-monumentti ja VR:n kivimiehet.

Näytelmässä Ehtoolehdon palvelutalossa on menossa remontti ja vanhukset joutuvat etsimään uuden asuinsijan remontin ajaksi. Osa vanhuksista muuttaa kimppakämppään, jota koristavat puolialastomien naisten figuurit ja jännittävä tanko.

Näillä vanhuksilla ei kuitenkaan tunnu olevan ennakkoluuloja, vaan he kotiutuvat mainiosti uusiin väistötiloihinsa.


Ihanaa elämää 90-vuotiaana



Sara-Maria Heinonen loistaa useassa roolissa. Tässä hän on vihreätukkainen tyttö, jolla miltei joka toinen sana on kirosana. Kuva: Leena Klemelä, Pyynikin kesäteatteri.

Näytelmässä on vauhtia ja koomisia kommelluksia alusta loppuun! Vahva näyttelijäjoukko hoitaa niin rutinoidusti näytelmän, että ei voi muuta kuin nauttia. Lavalla nähdään yhteensä 16 näyttelijää.

Pääosien esittäjät Pirkko Hämäläinen, Eija Vilpas ja kumppanit suorastaan loistavat pirtsakoina eläkeläisinä, mutta haluan mainita myös Sara-Maria Heinosen useat roolit.

Ehtoolehdon vanhukset kohtaavat Heinosen esittämän vihreätukkaisen teinin ratikassa. Nuoriso puhuu ronskia kieltä, jota mummot eivät ymmärrä.

Ratikkakuskin kanssa on myös vähän kränää. Väärinymmärrykset johtunevat kieliongelmista, kun mummot eivät tahdo ymmärtää, että ”Pjuutin” on naapurimaamme presidentti.

Ehtoolehdon remontista paljastuu monenlaista epäselvyyttä. Anna-Liisa (Mari Turunen) korurasia välillä katoaa ja välillä löytyy milloin mistäkin pullollaan rahaa. Lopuksi vietetään hieman erilaiset hautajaisetkin.

Iki-ihana Lari Halme nähdään useassa roolissa hauturista remontin projektipäällikköön asti. Ihania roolitöitä kaikki!

Jos yli 90-vuotiailla on todellakin näin vauhdikas elämä, niin olisi iloa elää niin vanhaksi!


Järvimaisema kuin taideteos



"Meteli on nyt puskuriski tässä projektin kickoff-vaiheessa", selittää Lari Halme, joka esittää konsulttikieltä puhuvaa projektipäällikköä. Kuva: Leena Klemelä, Pyynikin kesäteatteri.

Pyynikin pyörivä katsomo oli mielenkiintoinen tuttavuus. Teatterissa siis pyörii katsomo, eikä lava, kuten monissa sisäteattereissa.

Pyörivä katsomo mahdollistaa hienosti paikasta toiseen siirtymisen. Näin päästään Hakaniemeen, Töölöön ja Punavuoreen.

Pyynikiltä avautuva maisema Pyhäjärvelle on kuin taideteos. Kenties juuri siksi siinä maisemassa pidettiin hautajaisetkin?

Upea kesäilta ja mustamakkara kruunasivat teatteri-illan. Tässä on tämän kesän must-näytelmä, suosittelen lämpimästi!


Pyynikin kesäteatteri
Jalkasaarentie 3
33230 Tampere



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Äippä. Hän on keski-ikäinen perheenäiti, joka rakastaa hyviä kirjoja, lähiruokaa ja janoaa uusia kokemuksia.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :