Satuklassikko Adalmiinan helmi rokkaa 2000-luvulle


Adalmiina on itsekäs prinsessa, joka kiusaa linnan henkilökuntaa ja kavereitaan. Kuva: Kari Sunnari, Tampereen Työväen Teatteri.

Satu Adalmiinan helmestä on ollut yksi Zacharias Topeliuksen rakastetuimmista saduista yli 160 vuoden ajan. Allekirjoittanut on itsekin aikanaan koulussa päässyt esittämään koulun kevätjuhlissa kuningatarta kyseisessä näytelmässä.

Lapsilleni luin useana iltana kyseistä satua. Tässä sadussa on sitä jotakin klassikkoainesta opetuksellisen teeman lisäksi.

Tampereen Työväen Teatteri on hieman modernisoinut satua, mutta onneksi ei liikaa. Rokkaava prinsessa edustaa enemmän nykyajan teiniä kuin satujen prinsessaa. Samat tutut teemat löytyvät yhä näytelmästä ja onnellinen loppu, kuten oikeassa sadussa kuuluukin.


Kruunu sopii vain oikealle prinsessalle



Vanha mummo löytää eksyneen prinsessan kauniisti lavastetun metsän keskeltä. Kuva: Kari Sunnari, Tampereen Työväen Teatteri.

Klassikkosatu alkaa sillä, että kuningatar synnyttää pienen prinsessan, joka saa nimekseen Adalmiina. Hän saa toiselta kummiltaan lahjaksi kauneutta, viisautta, rikkautta ja helmen kruunuunsa kiinnitettäväksi. Jos prinsessa hukkaa helmensä, hän menettää kaikki kummilahjansa.

Toiselta kummiltaan hän saa lahjaksi sydämen voiman (vanhoissa versioissa nöyrän sydämen). Tämän lahjan hän saa vasta, jos ja kun hän hukkaa helmikruununsa.

Oikukas prinsessa karkaa linnasta ja hukkaa kruununsa lähteeseen. Saman tien häneltä menee muisti ja kauneus: vaatteet vaihtuvat ryysyihin. Hän ei tiedä, kuka on ja minne on menossa.

Metsään eksyessään hän löytää pienen mökin, jossa asuu vanha mummo vuohiensa kanssa. Tyttö jää mummon luo paimentamaan vuohia. Hän on onnellinen vaatimattomaan elämäänsä.

Näytelmän taitekohta tapahtuu, kun prinssi lähtee etsimään Adalmiinaa. Hän löytää tämän kruunun. Sen jälkeen tarvitsee löytää vain tyttö, jolle kruunu sopii. Tuhkimon lasikengän tavoin kruunu sopii vain Adalmiinalle.


Vuohet naurattivat



Prinsessa hoitaa vuohia, jotka tosin käyttäyvät kuin koirat. Ne tykkäävät rapsuttelusta ja voivat kellahtaa selälleen. Kuva: Kari Sunnari, Tampereen Työväen Teatteri.

Näytelmä sopii lapsille hyvin: se on herttainen ja siinä on todellisen sadun lumoa. Puvustuksella, lavastuksella ja silhuettikuvilla saadaan näytelmään hienosti vanhahtavaa sävyä.

Vieressäni istuneet pienet lapset seurasivat hievahtamatta näytelmän alusta loppuun, sillä satu imaisi heidät hyvin mukaansa.

Susiksi pukeutuneet näyttelijät vähän pelottivat heitä, vuohet naurattivat ja prinsessan rokkaaminen suorastaan hekotti heitä.

Näytelmässä oli rutkasti hupaisia kohtauksia, kuten kruunun sovittaminen. Paikalle saapuu prinsessaa rutkasti vanhempi Nekalan mummo ja Auvo Vihro transvestiittina. Myös kuningaspari Teija Auvinen ja Auvo Vihro olivat hulppean hauskoja.

Katariina Havukainen esitti Adalmiinana päivän parhaan roolityön. Hän opiskelee vielä Tampereen yliopistolla näyttelijäksi, mutta jo nyt voi sanoa, että hänestä tullaan vielä kuulemaan.

Näytelmä jätti lämpimän läikähdyksen sydämeen. Hyvyydellä pääsee pidemmälle kuin itsekkyydellä.


Tampereen Työväen Teatteri
Hämeenpuisto 28–32
33201 Tampere



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Äippä. Hän on keski-ikäinen perheenäiti, joka rakastaa hyviä kirjoja, lähiruokaa ja janoaa uusia kokemuksia.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :