Jos jäätelöpakettia ei jaeta tasan – Hinta-näytelmä kuvaa elämän epäoikeudenmukaisuutta


Yksi näyttelijöistä loistaa ylitse muiden: Esko Salminen vanhana kauppiaana. Kuvassa tuoliin nojaa Victor-veljeä näyttelevä Santeri Kinnunen. Kuva: Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri.

On kaksi veljestä, jotka eivät ole tavanneet vuosikymmeniin. Kaksikko tapaa viimeinkin isänsä kotitalon vintillä. Isä on kuollut jo vuosia aiemmin ja hänen kotitalonsa aiotaan purkaa. Siksi vintti on saatava tyhjäksi.

Toinen veljeksistä Victor on soittanut paikalle myös Gregory Solomonin, joka ostaa ja myy käytettyjä kalusteita. Yllätys on se, että Solomon on jo eläkkeellä oleva 89-vuotias mies, eikä kaupanteosta tahdo tulla mitään Solomonin monisanaisuuden vuoksi.

Ullakolla kaikki Victor- ja Walter-veljesten skismat ja riidat räjähtävät esiin. Victor kokee uhrautuneensa lopetettuaan yliopisto-opiskelunsa isän tehtyä konkurssin. Hän meni poliisin hommiin saadakseen rahaa ja voidakseen auttaa kaiken omaisuutensa menettänyttä isää.

Victor on katkera veljelleen, joka opiskeli lääkäriksi ja on etevänä kirurgina rikastunut ja menestynyt paremmin kuin hän. Veli ei kuitenkaan avustanut isäänsä, vaikka hänellä olisi ollut siihen varaa.


Kumpi on saanut enemmän rakkautta?



Isän jäämistöstä löytyy myös Victorin säilä. Veljekset kuitenkin selvittävät välejään väkivallan sijaan puhumalla. Kuva: Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri.

Näytelmä kertoo myös Walterin näkemyksen, sillä asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin minä Victor ne näkee. Walterin mukaan isällä oli rahaa, jopa 30 000 dollaria. Tätä isä ei kuitenkaan kertonut Victorille, joka dyykkasi roska-astioista ruokaa itselleen ja isälleen.

Walterilla ei ole elämä ollut ihan niin auvoista kuin veli luulee. Hän on eronnut, eikä hänellä ole poikiinsa juuri minkäänlaista yhteyttä ja hän on kärsinyt vakavasta hermoromahduksesta.

Veljekset kiistelevät kiivaasti ja kovaäänisesti välittämättä huonekaluostaja Gregory Solomonista. Riitaan yhtyy välillä yhtä äänekkäästi Victorin vaimokin.

Jotenkin veljesten sanailua seuratessa tulee mieleen kahden lapsen torailu. Kumpi on saanut isomman palan jäätelöpaketista? Kuka on saanut enemmän huomiota ja enemmän rakkautta?


Yksi näyttelijä loistaa ylitse muiden



Näytelmän lavastus koostuu pääasiassa vanhoista huonekaluista, joita on koottu suuriksi pinoiksi. Kuvassa on Victorin vaimoa näyttelevä Aino Seppo. Kuva: Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri.

Helsingin Kaupunginteatterin Hinta-näytelmässä on neljä vahvaa ja kokenutta näyttelijää, joista kuitenkin yksi loistaa ylitse muiden.  

Esko Salmisen suoritus huonekalukauppias Gregory Solomonina on loistavaa työtä. Kauppias on puhelias juutalainen, jonka suusta tuntuu pulppuavan puhetta kuin runsaudensarvesta.

On kunnia saada seurata tällaisen mestarin esiintymistä lavalla. Salminen on jo 77-vuotias, eikä hänen urallaan näy vielä loppua.

Näytelmän viimeiset minuutit ovat mahtavia, kun Solomon on yksin lavalla. Loppu on puolestaan mykistävän hieno. Ei voinut muuta kuin nauttia Esko Salmisen esiintymisestä!


Helsingin Kaupunginteatteri
Pieni näyttämö
Eläintarhantie 5
00530 Helsinki

Lisätietoja: hkt.fi/esitykset/hinta


Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Äippä. Hän on keski-ikäinen perheenäiti, joka rakastaa hyviä kirjoja, lähiruokaa ja janoaa uusia kokemuksia.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :