UIT juhlii satavuotiasta Suomea lauluilla, nauruilla ja sketseillä


Hormony Sisters on kuin uudelleen syntynyt Harmony Sisters. Mikrofonikin on kuin viime vuosisadalta. Kuva: Mirkku Merimaa

Suomella on ikävuosia täynnä jo 100 ja Uudella Iloisella Teatterilla lähes 40. Satavuotisjuhlan kunniaksi UIT:n kevään revyyssä nähdään nykypäivän lisäksi parhaita paloja historiasta. Lavalla pyörähtävät muun muassa Kullervo ja Suomi-neito.

Äitini on vieraillut vuosikymmeniä sitten UIT:n näytöksessä. Itselleni käyntikerta oli ensimmäinen. Revyyn perusidea on säilynyt samankaltaisena halki vuosikymmenten. Näytökseen kuuluu naurua, laulua ja sketsejä. Mukaan on liittynyt vuosien varrella livebändi Jean S.

Jo ensimmäisessä kohtauksessa UIT:n näyttelijät antavat parastaan tanssien ja laulaen. Esiintyjien puvut hehkuvat violetin eri sävyissä.

Kirkkaat valospotit saavat lavastuksen hehkumaan eri väreissä. Folioputkista koottu Sibelius-monumentti on oivaltava ja se muuntautuu tarvittaessa niin metsäksi kuin myös yökerhoksi.


Suojelusenkelit kokoustavat



Juha Sipilä (Jussi Lampi) pyörittää tanssin huumassa Suomi-neitoa (Minttu Sinkkonen). Kuva: Mirkku Merimaa

Yksi revyyn parhaista sketseistä nähdään heti alkupuolella. Suojelusenkelit viettävät vuosittaista kokoustaan baarissa ja on tullut aika palkita paras enkeli.

Palkinto on päätetty antaa Mikko Kuustosen suojelusenkelille. Muut enkelit kuitenkin vastustavat ajatusta. Eihän laulaja edes tarvitse suojelua. Kuustonen on itsekin kuin enkeli.

Sketsissä pääsee nauramaan Hiihtoliitolle, dopingille ja Aira Samulinille. Nauru repeää kuitenkin viimeistään silloin, kun baaritiskin alta vyöryy Sari Siikanderin näyttelemä alkoholisoitunut ja ylipainoinen suojelusenkeli.

Enkelireppana on ryypännyt puolet drinkeistä, jotka hänen suojeltavansa on aikonut juoda. Seurauksena on tyypin 2 diabetes.


Rakkaus löytyy tanssilavalta tai yökerhosta



Osa suomalaisista on löytänyt puolisonsa tanssilavoilta. Kuva: Mirkku Merimaa


Lavalla pyörähtävät enkelien lisäksi Sauli Niinistön mainio Lennu-koira, Trump ja Hormony Sistersien lauluyhtye. Sanna Majurin, Susanna Laineen ja Sari Siikanderin trio on kuin uudelleen syntynyt Harmony Sisters.

Sanna Majuri loistaa myös muissa musiikkikohtauksissa. Eskimerkiksi someahdistuksesta kertovassa kappaleessa Majuri soittaa kauniisti viulua.

Toinen hieno kohtaus on esityksen loppupuolella. Siinä konkretisoituu hyvin nykyajan kaksi eri todellisuutta.

Toisella puolella lavaa Jussi Lammen esittämä tiskijukka pyörittää konemusiikkia yökerhossa. Toisella puolella puolestaan pyöritään lavatanssien tunnelmissa.

Tanssilavalla tärkeässä roolissa oli puolison haku. Meno oli kuitenkin varsin häveliästä verrattuna nykypäivän yökerhoon.

UIT:n Sata lasissa näyttääkin loistavalla tavalla, mitä kaikkea Suomesta löytyy. Nuori ja vanha sukupolvi voivat vaikuttaa erilaisilta, mutta heitä yhdistää rakkaus.


Uusi Iloinen Teatteri
Peacock-teatteri
Tivolikuja 1
00510 Helsinki



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Veikka. Hän on 20-vuotias nuorimies, joka pitää lukemisesta, kuvaamisesta ja uusista perunoista.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :