Mielensäpahoittaja tarinoi Suomen 100-vuotisen historian parissa tunnissa


Mielensäpahoittaja (Raimo Grönberg) ei pärjää enää yksin kotitilallaan. Avukseen hän palkkaa Alin (Chike Ohanwe). Kuva: Kari Sunnari, Tampereen Työväen Teatteri

Tuomas Kyrön kirjat Mielensäpahoittajasta ovat levinneet laajalle. Moni tuntee ihanan ja aina niin negatiivisuudessa piehtaroivan jörrikän kirjojen lisäksi elokuvasta ja useammastakin teatteriversiosta.

Tampereen Työväen Teatterin Mielensäpahoittajan Suomi kertoo löyhästi maamme itsenäisen historian suomalaisen miehen silmin kerrottuna. Lavalla on ison osan aikaa kolmekin eri-ikäistä Mielensäpahoittajaa: pikkupoika, nuori aikuinen ja vanhus. Tämä antaa mielenkiintoisen näkökulman näytelmään, kun jokainen vuoron perään jatkaa elämäntarinan kertomista.

Mielensäpahoittaja syntyy perinteiseen tapaan saunassa ja joutuu kokemaan talvi- ja jatkosodan. Isä ja ihanan persoonallinen hevonenkin joutuvat lähtemään sotaan. On sota-ajan hautajaisia ja evakkojen muuttoja. Lopulta isä ja hermosairas hevonen palaavat kotiin.

Nuoruuteen kuuluvat vaimon löytäminen, kunhan kaverit nyt vähän rohkaisevat siinä. Talokin nousee itsetehtynä tulevalle perheelle ja lapsia syntyy. Naapuriin tulee väri-tv, josta seurataan Lasse Virénin juoksua hurraten.


Suomalaisuus tiivistyy 12 asiaan



Näytelmän hevonen on rakennettu hienosti puusta. Kuva: Kari Sunnari, Tampereen Työväen Teatteri

Vuodet vierivät ja pariskunnalle kertyy ikää. Vaimo sairastuu Alzheimeriin ja joutuu hoivakotiin. Mielensäpahoittajaakin ollaan jo toimittamassa laitokseen, kun ei muka yksin kotitilallaan pärjää.

Mies keksii palkata tilalle avustajakseen Alin, maahanmuuttajan, jolle täytyy kertoa, mitkä 12 asiaa kuuluvat suomalaisuuteen. Ja mitä ne ovat? Ainakin sauna ja kahvi ovat kaksi tärkeintä. Loput voit katsoa itse näytelmästä.

Näytelmä oli hupaisa, leppoisa, hauska ja vähän surullinenkin, mutta myös herttainen. Mielensäpahoittaja paljastui olevansa paljon ajatteleva suomalainen jörrikkä, eikä sittenkään niin negatiivinen.

Näytelmän loppu oli todella hykerryttävän lämmintunnelmainen.


Näytelmä saa hykertelemään tyytyväisyydestä



Kolme eri-ikäistä Mielensäpahoittajaa istuu saman pöydän ääressä. Vanhin heistä on Raimo Grönberg, nuorempi Jyrki Määttäri ja nuorin Sisu-Petteri Haraholma. Kuva: Kari Sunnari, Tampereen Työväen Teatteri

Raimo Grönberg esitti ikääntyvää Mielensäpahoittajaa loistavasti pienin elein. Myös nuoremmat Mielensäpahoittajat olivat osissaan erinomaisia.

Maahanmuuttaja Alia esitti Chike Ohanwe, joka teki hänkin hienon roolityön. Pentti Helin naapurin Kolehmaisena nauratti ajellessaan jos milläkin vempeleellä lavalla.

Lavastus oli oivaltava ja siinä oli hyödynnetty paljon puuta, joka sopi hyvin näytelmän suomalaiseen teemaan. Pyörivä näyttämö toimi erinomaisesti saunaa esitettäessä ulkoa ja sisältä. Saunahan kuuluu ehdottomasti Suomen historiaan.

Mielensäpahoittajan Suomi sai minut hykertelemään tyytyväisyydestä. Se myös antoi kivoja muistoja historiasta. Siinä oli löydetty kaikki ne asiat, jotka liittyvät suomalaisuuteen.


Tampereen Työväen Teatteri
Hämeenpuisto 28–32
33201 Tampere



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Äippä. Hän on keski-ikäinen perheenäiti, joka rakastaa hyviä kirjoja, lähiruokaa ja janoaa uusia kokemuksia.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :