Kaupunginteatterin kova kaarti loistaa kevään farssissa


Santeri Kinnunen, Iikka Forss ja Eero Saarinen eläytyvät loistavasti oopperalaulajien rooleihin. Laulu tosin tulee nauhalta. Kuva: Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Helsingin Kaupunginteatterin kevään Tenorit liemessä -farssissa on poikkeuksellisen vahva näyttelijäkaarti. Taneli Mäkelä, Santeri Kinnunen, Riitta Havukainen ja Jonna Järnefelt lienevät tuttuja suurimmalle osalle teatterikävijöistä.

Samoin näytelmän ohjaajan Jaakko Saariluoman nimi on varmasti tuttu monelle. Saariluoma tuli tunnetuksi televisio-ohjelma Putouksen juontajana. Hän on kerännyt kokemusta myös lukuisista ohjaustöistä. Helsingissä hän kuitenkin ohjaa ensimmäistä kertaa.

Farssilta voi siis näyttelijöiden ja ohjaajan perusteella odottaa paljon. Se myös lunastaa odotukset. Yhdysvaltalaisen Ken Ludwigin kirjoittama näytelmä tarjoaa huumoria, mutta monesta muusta farssista poiketen loppukohtaus on hallittu ja kaunis.


Väärinkäsitykset kukoistavat



Italialainen tenori on varma, että nuori Carlo Nucci on vehdannut hänen vaimonsa kanssa. Tenori hyökkää siksi Nuccin kurkkuun kiinni. Kuva: Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Tenorit liemessä sijoittuu Pariisiin aikaan ennen toista maailmansotaa. Kolmen tenorin konsertti on alkamassa parin tunnin päästä. Kokonainen olympiastadion on täynnä ihmisiä, jotka haluavat päästä kuulemaan maailmankuulujen oopperalaulajien laulua.

Italialaisen tenorin lento on kuitenkin myöhässä. Sitten kuolee ruotsalaisen tenorin äiti ja hän joutuu palaamaan takaisin kotimaahansa. Näytelmän tuottaja (Taneli Mäkelä) joutuu ratkomaan monta ongelmaa ennen konserttia.

Kaiken huipuksi konsertin järjestelyjä sotkevat ihmissuhdeongelmat. Italialainen tenori (Eero Saarinen) on varma, että hänen vaimonsa on pettänyt häntä toisen miehen kanssa. Tuo mies sattuu olemaan nuori oopperalaulaja ja hänen pahin kilpailijansa (Iikka Forss).

Kokonaisuutta sekoittaa entisestään venäläisen laulajan (Jonna Järnefelt) ilmaantuminen Pariisiin. Italialaisella tenorilla oli vuosikymmeniä sitten intohimoinen suhde laulajaan.


Huumoria Putouksen tapaan



Loppukohtauksessa konsertti pääsee viimein alkamaan. Lavalla laulaa erikoinen kokoonpano. Kuva: Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Farssi on täynnä toinen toistaan huvittavampia kohtauksia. Suomalaisten näyttelijöiden ranskan kielitaito saa jo aikaan naurunpyrskähdyksiä.

Putouksen huumori vaikuttaa epäilemättä näytelmässä. Esimerkiksi Eero Saarinen näyttelee mainion kaksoisroolin italialaisena tenorina ja venetsialaisena pikkolona. Venetsialaisella on sketsihahmojen tavoin hokema, jonka toisto ensin turhauttaa, mutta lopulta huvittaa.

Huvittava yksityiskohta on myös näyttelijäkaartin silmämeikit. Naisten lisäksi myös miehet ovat saaneet kajaalia silmänympäryksiinsä. Ainoastaan Taneli Mäkelä on ilmeisesti välttänyt meikkauksen.


Helsingin Kaupunginteatteri
Arena-näyttämö
Hämeentie 2
00530 Helsinki



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Veikka. Hän on 20-vuotias nuorimies, joka pitää lukemisesta, kuvaamisesta ja uusista perunoista.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :