Ensimmäistä kertaa oopperassa 50-vuotiaana


Ville Rusanen on vahvimmillaan synkissä kappaleissa Oopperan kummituksena. Kuva: Stefan Bremer / Suomen Kansallisooppera

Olen onnistunut välttämään oopperassa käyntiä elämässäni tähän asti. Ennakkoluuloisena ooppera on tarkoittanut minulle kahdesta kolmeen tunnin mittaista kovaa ja korkealta kiekumista.

Laulajien kieli on italiaa tai jotain aivan yhtä käsittämätöntä, josta ei saa rahtuakaan selvää. Koko komeutta kruunaa juoni, joka on tavattoman tylsä ja synkkääkin synkempi.

Oopperan kummituksen tultua myyntiin iski mielenkiinto päästä katsomaan näytöstä. Lipun ostaminen oli kuitenkin yllättävän vaikeaa: ensimmäinen erä myytiin hujauksessa ja samalla tavoin kävi lisänäytöksille.

Kuin onnenpotkuna sain vielä yhden mahdollisuuden yrittää hankkia liput, kun vihoviimeinen lisänäytös tuli myyntiin. Onnistuin saamaan kaksi lippua näytökseen.


Päähenkilöpari kokee herkän kohtauksen katolla. Kuva: Stefan Bremer / Suomen Kansallisooppera

Pää pyörälle ihmisten määrästä


Ensivaikutelma itse oopperatalosta oli hulppea: talo on valtavan suuri ja lasi-ikkunoista avautuu kaunis maisema Töölönlahdelle. Koko talo oli hurjan täynnä ihmisiä.

Pääsaliin mahtuu noin 1 350 katsojaa ja esitys oli loppuunmyyty. Pieniin teattereihin tottuneena pää oli pyörällä jo saliin mentäessä: valtavan parven lisäksi parvia oli ainakin kolme. Korkeanpaikankammoisena iloitsin permantopaikasta.

Näytöksen aikana totesin kylläkin, että permantopaikka ei ollut paras mahdollinen. Aika ajoin korviin sattui musiikin liian voimakas volyymi. Jäin kaipaamaan korvatulppia.

Orkesterin valtava pauhina välillä hukutti laulajan äänenkin, mikä harmitti.

Moitteen sanaa on muuten aika vaikea löytää tästä esityksestä. Oopperan kummituksen kaltainen klassinen rock-ooppera vakuutti minut täysin.


Pukuloisto häikäisee oopperassa. Tässäkin kohtauksessa lavalla on kymmeniä ihmisiä. Kuva: Stefan Bremer / Suomen Kansallisooppera

Musiikki kuvasi koko tunneskaalaa


Oopperan tutut kappaleet tempaisivat minut mukaansa. Kaikki oli suurenmoista: pukuloisto, loisteliaat lavasteet ja upeat lauluäänet.

Maailman kuuluisimmaksi mainostettu musikaali uutena toteutuksena tempaisi juonellaan mukaansa niin vahvasti, että miltei unohdin välillä hengittää.

Musiikki oli kaunista, solisevaa, jyrisevää, herkkää ja rankkaa. Siitä löytyi tunteita laidasta laitaan.

Heräsin kuin horkasta kahden tunnin ja neljänkymmenen minuutin kuluttua kun yleisö yltyi taputtamaan kiitokseksi upeasta esityksestä.

Ja niitä taputuksia riitti: omat aplodinsa saivat esiintyjät ja eläkkeelle jäävät taiteilijat. Lopuksi noustiin vielä seisaalleen ja taputettiin. Esitys todella ansaitsi taatusti jokaisen taputuksen.

Tälläisiä näytöksiä näkisin mielelläni jatkossakin oopperassa. Aina oopperan ei tarvitse olla ankaraa paatosta. Jos jotain samanlaista on tulossa tulevaisuudessa, varaan taatusti heti liput!


Suomen Kansallisooppera
Helsinginkatu 58
00251 Helsinki



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Äippä. Hän on keski-ikäinen perheenäiti, joka rakastaa hyviä kirjoja, lähiruokaa ja janoaa uusia kokemuksia.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :