Viikinkiravintola Harald Oulu – herkuttelua menneiden aikojen tapaan

Ravintola


Viikinkiravintola Haraldin ovi sijaitsee Oulussa Stockmannin vieressä.

Viikinkiravintola Haraldin ovi sijaitsee Oulussa Stockmannin vieressä.

Aivan Oulun ydinkeskustassa Stockmannin tavaratalon kyljessä on ovi toiseen maailmaan. Ovesta sisään astuessa ensimmäisenä nenään tulvahtaa voimakas tervantuoksu. Kun silmät tottuvat hämärään, eteen avautuu viikinkimaisema kypäröineen ja seinämaalauksineen.

Ovensuusta laskeudutaan portaita pitkin alas kellarissa sijaitsevaan Viikinkiravintola Haraldiin. Missään vaiheessa ei tosin tunnu siltä, että oltaisiin maanpinnan alla.

Ravintolassa on panostettu aidosti viikinkihengen saavuttamiseen: tarjoilijat ovat pukeutuneet historiallisiin vaatteisiin ja onpa heillä myös aidot viikinkinimet. Seuruettamme palvelivat esimerkiksi Freyja Hemaiseva ja Aleksanteri Suuri.

Viikinkiravintola Haraldeja on kaiken kaikkiaan seitsemän Suomen suurkaupungeissa. Oulun Harald on ravintoloista tai viikinkiläisittäin kylistä toiseksi nuorin. Tuorein kylä aukesi pari vuotta sitten Helsinkiin.

Vaikka Harald on ravintolaketju, on ravintolan tunnelma ja ruuat kaukana ketjuravintoloille tyypillisestä ankeudesta.

Ravintolassa palvelu pelaa ja se on hyvin henkilökohtaista. Ruokien maut ovat tarkkaan harkittuja ja ruokalajien raaka-aineet ovat pitkälti kotimaisia.

Kuninkaan kestit


Kuninkaan kestien alkuruokakilveltä löytyy esimerkiksi mustikka-sipulihilloketta ja lämminsavulohi-moussea.

Kuninkaan kestien alkuruokakilveltä löytyy esimerkiksi mustikka-sipulihilloketta ja lämminsavulohi-moussea.

Haraldin ruokalistalla riittää monenlaisia herkkuja savuporokeitosta turskankieleen ja suklaakakkuun. Jos herkuista ei osaa valita itselleen mieleistä, on Kuninkaan kestit hyvä valinta.

Kuninkaan kestit on menukokonaisuus, jossa alku-, pää- ja jälkiruoat tarjoillaan viikinkikilpien päältä. Syötävää riittää, sillä kilville on koottu lähes 40 erilaista ruokalajia.

Kuninkaan kestit ei ole siis tarkoitettu aivan pikkunälkään ja syömiseen suositellaan varattavan aikaa ainakin kolme tuntia. Ruuan määrä ja erilaisten ruokalajien esittely on jo ohjelmanumero itsessään.

Nautimme Oulun Haraldissa Kuninkaan kesteistä kolmen bloggaajan voimin. Saimme oman hiljaisen nurkkapöydän, jossa pääsimme rauhassa herkuttelemaan.

Alkuruokakilpi oli itsessään jo näyttävä ilmestys. Salaattikulhoon on koottu iso kasa erilaisia salaatteja, pähkinöitä ja siemeniä, joita maustaa yrttiöljyinen salaatinkastike. Koko komeuden kruunaa pariloidut vuohenjuustoviipaleet.

Kulhon vieressä on puolestaan puisen päreen päällä esimerkiksi paistettua turskankieltä ja kylmäsavuhaukea.

Alkupaloista ehdottomia suosikkejamme oli lämminsavulohi-mousse ja mustikka-sipulihilloke, jotka yllättivät herkullisuudellaan. Mustikka ja sipuli ei ehkä äkkiseltään kuulosta sopivalta parilta, mutta maistuvat hillokkeessa loistavilta.

Lämpimien ruokien kilveltä löytyy puolestaan kolmenlaista lihaa.

Lämpimien ruokien kilveltä löytyy puolestaan kolmenlaista lihaa.

Pääruokakilpi on vielä enemmän täyteen ahdettu erilaisia makuja. Kilveltä löytyy kolmenlaista lihaa: pariloitua härän sisäfileetä, pitkään haudutettua villisiankaretta ja mureaa karitsanniskaa. Asiakas saa itse valita asiaankuuluvasti lihojen kypsyysasteen.

Lihojen kanssa tarjoillaan kahta erilaista perunaa: juustoista kermaperunaa ja viikinkien kilpiperunaa. Kilpiperunat ovat ranskalaisten kaltaisia suolattuja ja paistettuja perunoita, jotka ovat kuitenkin muodoltaan kuin sipsejä, mutta reippaasti paksumpia.

Pääruokakilvellä yllätti yksi kolmesta kastikkeesta tai kastista, kuten viikinkiravintolassa on tapana sanoa. Tervatut puolukat on jännittävä makuyhdistelmä, joka sopii yllättävän hyvin yhteen. Tätä herkkua on tarjolla pääruuan lisäksi myös jälkiruokakilvellä.

Kuninkaan kesteissä on ruokaa määrällisesti hurjasti. Edes perheemme suursyömärit eivät onnistuneet tyhjentämään alku- ja pääruokakilpiä. Sen sijaan jälkiruokakilpi vei niin kielen mennessään, että sen sisältö katosi liki viimeiseen jäätelöpalloon asti.

Jälkiruokakilpi vie kielen mennessään ja kuvakin jo saa veden kielelle.

Jälkiruokakilpi vie kielen mennessään ja kuvakin jo saa veden kielelle.

Jälkiruokakilpi on Kuninkaan kestien kruunu: kilvelle on koottu ihania herkkuja, jotka ihastuttavat jo ulkonäöllään ja nimillään. Miltä esimerkiksi kuulostaisivat kahden suklaan kakku, rapeat räiskäleet tai salmiakki-valkosuklaamousse?

Erityisen herkullisia ovat Haraldin jäätelöt, joita jälkiruokakilvellä on kolmea sorttia: vihreää kardemummajäätelöä, tervajäätelöä ja puolukka-kanervankukkasorbettia. Perheemme herkuksi kohosi aivan erityisesti tervajäätelö. Miten jäätelöön on kerta kaikkiaan saatu aivan puutervan maku?

Muuta


Haraldin sisustus henkii viikinkiajan tunnelmaa.

Haraldin sisustus henkii viikinkiajan tunnelmaa.

Harald ihastutti perheemme sekä tunnelmallaan että ruuallaan. Ruoat on suunniteltu suomalaiseen makuun ja aseteltu hyvin näyttävästi. Listan antimet olivat periaatteessa saatavilla jo viikinkiaikana, mutta ruokalajeissa eletään kuitenkin tätä vuosisataa.

Vierailimme ensimmäistä kertaa viikinkiravintolassa ja on selvää, että palaamme vielä uudemman kerran Haraldiin. Ensi kerralla tosin taidamme valita kevyemmän pääruuan ja panostaa ennen kaikkea jälkiruokapuoleen.


Viikinkiravintola Harald Oulu
Kirkkokatu 16
90100 Oulu

Lisätietoja: www.ravintolaharald.fi/?kaupunki=oulu



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Veikka. Hän on 19-vuotias nuorimies, joka pitää lukemisesta, kuvaamisesta ja uusista perunoista.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :